perjantai 22. helmikuuta 2019

Tilannekatsaus!

 Ettei tämä blogi ihan kokonaan kuolisi, niin kirjoitellaanpa hiukan meidän lauman kuulumisia välillä. Ei edes vuotta edellisestä päivityksestä 😉

Lunamuori on edelleen vauhdissa mukana. Kulkee lenkeillä mihin kirsu käskee. Lumisena talvena jälkiä on riittänyt seurattavaksi ja pari turhankin kovaa lenkkiä tuli tehtyä jäljestyshommissa syvän lumen aikaan.
Kotona Luna on oppinut nauttimaan sohvan lämmöstä 😊 Vaivojensa kanssa se on pärjännyt ihmeenkin hyvin, mutta nyt on takana muutama huonompi päivä, toivotaan että tämä on taas jokin ohimenevä vaihe.
Jamppi supermama on oma hassu itsensä.😄 Mistään ei tiedä että frouva on yli 10v. Se on niin täynnä virtaa ja tekemisen halua, että välillä sitä vaan väkisin pirskahtelee yli äyräittensä. Liikkuu kuin nuori tyttö, kiipeilee, loikkii, repii ja hilluu. Tarjoaa lenkeillä kaikkia taitojaan, kuten seuraamista ja kiville/kannoille kiipeilyä. On se uskomaton eläin.
Kävelinpä vielä lokakuussa Jampin kanssa paimennuksen SKL SM-kisoissa tolpallekin, voittaen karsintapäivän upealla 95p radalla. Ja se fiilis siellä radalla, sitä en koskaan unohda 😊




Manna on lepäillyt koko talven, siitä saakka kun lampaat saatiin sisälle myöhään syksyllä. Tottakai lenkkeilty on paljon, mutta treeniä ei olla tehty metriäkään. Pää ja kroppa saa ansaitusti palautua pitkästä kaudesta. Manna osaa nauttia levosta, se valitsee vaan pehmeimmän patjan ja parhaan aurinkopaikan 😊
Manna kierteli kisareissuissa tyydyttämässä omistajansa kilpailuviettiä ja paiski siinä ohella töitä hiki hatussa. Jonkin verran jouduin sitä kyllä lepuuttelemaan jälleen etujalkojen ongelmien takia. Varvas oireilee ajoittain ja ranteessa on myös rasituksen tuomaa muutosta. Talvi on mennyt hyvin ilman ontumia, mutta huomaan että nämä jäätikkökelit rasittaa taas.

 Villa on opetellut lisää paimennuselämästä ja elämästä ylipäätään. Sen kanssa mikään ei ole koskaan ollut itsestäänselvää. Käytin sitä töissä jonkin verran viime kesänä. Toisinaan se oli oikeinkin hyvä, toisinaan tuntui ettei siitä ole mihinkään. Treeneissä edistyttiin niin, että hyvinä päivinä se pystyi tekemään lähes samoja asiota kuin Manna, huonoina se pystynyt edes alkeisiin. Mutta tavoitteena on, että nämä terävimmät piikit alkaisi hioutua pikkuhiljaa 😅 Ainakin olen oppinut valtavasti ja mitä ilmeisimmin Kettutyttökin on.

 Ja sitten vielä Muumipieni. Muumi tuli ja kietoi kaikki pikkuvarpaansa ympärille. Oli ihanaa saada taas pentu, jonka kanssa ei tarvitse vääntää kaikesta. Pentu joka liikkuu kuin gaselli. Pentu joka on sopivan ohjaajanöyrä, mutta samaan aikaa kiihkeä.
No, pentu sai terveysarvonnassa myös OCD:n oikeaan olkaniveleensä. Muumi leikattiin marraskuun alussa ja nyt me eletään taas täyttä elämää, ja murehditaan olkapäätä seuraavan kerran toivottavasti vasta vuosien päästä, tai mielummin ei enää koskaan. Esikoulu paimennuksessa ollaan käyty ja ekalle luokalle siirrytään jahka olosuhteet antaa myöten. 😊


Meidän laumakin on nykyään vakioasetuksilla 8-päinen. Poikakoirat muuttivat syksyllä Mannalaan. Aikamoinen hundkarusellen, kun mukana on kaksi alle vuoden vanhaa pentua. Mutta mikäs tässä kun säännöt on selvät ja kaikille samat ja energiat puretaan ulkona 😊
Nala (Overdo Trish) 2v.
Tess 2v 
kuva:Johanna Larjos
 Viimeisin pentue täytti juuri 2 vuotta. Kaikki on luustokuvattu upein tuloksin lonkkien, kyynärien, olkapäiden ja selkien osalta. Tämä tekee kasvattajan enemmän kuin iloiseksi 😊 Nyt vaan kädet kyynerpäitä myöten ristissä, että epi (ja muut peikot!) pysyy poissa!
Mulla on sijoitettuna  Johannan luona tästä pentueesta Tess, iloinen pieni hulmutukka. Tuleva kausi näyttää minkälainen Tessistä kasvaa.
Jos Luontoäiti on armollinen, niin jalostussuunnitelmia on mielessä vuoden päähän, tosin Merjan Nalan kanssa. 😊 Nala on ollut mulla paljon treenaamassa ja juoksuevakossa ja se tyttö on tehnyt kyllä kasvattajaan aikamoisen vaikutuksen, sekä lampailla, että arjessa. 💚

Äiti ja tyttäret harrastaa :)
 Ja siintäähän nekin taas mielessä... Vihreät nummet.
Touko-kesäkuun taitteessa lähdetään 👍 Sitä ennen hoidetaan yli 800 emon karitsoinnit ja muutama muu pikku juttu 😀



Lauman kuulumiset "reaaliaikaisesti" purkaantuu facebookiin ja instagramiin, mutta josko taas joskus tännekin. :)



torstai 17. toukokuuta 2018

Muumi tuli taloon!

 Helatorstaina laumaan saapui uusi pieni jäsen, Valmis Muumi 💓
Muumi on pienenpieni (tullessaan vain 2,4kg), mutta sitäkin suurempi persoona joka asteli uuteen laumaansa järkevän rohkeasti. Muumi on kontaktinhaluinen ja leikkii hienosti, vanhaa  tokoihmistä ei varsinaisesti haittaa :)
 Nyt vaan tutstutaan toisiimme ja opetellaan elämää. Villan kanssa niistä tuli heti bestikset, Jallis ja Manna suhtautuu aikuismaisen järkevästi ja Luna tietysti kiroaa pennun sinne mistä on tullutkin.
Onneksi Muumi lukee ja puhuu hyvin koiraa, niin eiköhän tästä nopeasti palikat loksahtele paikoilleen.


lauantai 9. joulukuuta 2017

Musta vuosi 2017

Vuosikatsauksen aika.
Vuosi 2017 on ollut hyvin, hyvin raskas. Luontoäiti on koetellut kovalla kädellä, vaikka tottakai paljon hyviä ja iloisiakin sattumuksia matkalle mahtuu.

Aloitetaan ensin niistä ikävistä asioista.

Kolme nuorta rakasta kasvattia lähti sateenkaarisillalle.
Ensin toukokuussa Ilon taistelu epilepsiaa vastaan päättyi ja Tanjan piti saatella alle 3-vuotias ystävänsä tähdeksi taivaalle :(

Overdo Kiri 18.7.2014-13.5.2017
Lokakuussa tuli minun aikani hyvästellä Pisa. Ei auttanut taistelu tuulimyllyjä vastaan epilepsian noustessa voimakkaampana pitkän rauhallisen kauden jälkeen. :(
Pisa sai elää täyttä elämää ja tehdä töitä koko kesän mielin määrin. Onnellisen pienen koiran oli aika lähteä, ja sydämestäni revittiin jälleen jättimäinen pala irti.
Overdo Karma 18.7.2014-7.10.2017

Vain kaksi kuukautta myöhemmin Luontoäiti vinkkasi taas sormeaan. Tällä kertaa kohteena oli Larin Piu. Piun kohtaloksi koitui aspergillus-sieni, joka oli tehnyt massiivista tuhoa nenä-ja otsaonkalossa. Oli jälleen aika päästää irti kasvatista, vain viiden ja puolen vuoden ikäisenä :( 


Overdo Wham 11.3.2012-7.12.2017 (kuva:Lari Tapola)
Nyt saa riittää, taivaassa on jo tarpeeksi upeita nuoria koiria paimentamassa pilvilampaita!

Sitten kirjataan niitä mukavampia sattumuksia toki myös :)

Epilepsiapeikosta huolimatta päätin ottaa riskin, ja astutin hyväkuntoisen Jampin vielä kertaalleen. Liian tuskaiselta tuntui ajatus, ettei mulle jäisi mitään muuta kuin hyviä muistoja Jampin jälkeläisistä, vaikka se  koira on upeinta mitä mulle on sattunut, enkä koskaan luultavasti tule yhtä hienoa koiraa enää saamaan.
Niinpä 7 hienoa pentusta (isänä upea Vallhunden Tom "Tauno") näki päivänvalon helmikuussa :) 5 tyttöä ja 2 poikaa. Kaikille löytyi mahtavat kodit ja sijoitukseen lähti ainut pitkäkarvainen, pelottavan paljon Pisaa muistuttava, iloinen ja avoin Tess :)
Vastasyntyneitä pötkylöitä :)

Munsun koira Tess ja isosisko Pippa (kuva:Johanna Maukonen)
Kesäkuussa tehtiin perinteinen retki Skotlantiin. Koirista mukana seikkaili tänä vuonna Manna, Villa, Piu, Valo ja Pyry. Treeniä ja upeita maisemia! 





Paimennuskisoja kierrettiin Mannan kanssa aktiivisesti pitkin kautta. Linjoihin tuli ryhtiä ja kauden aikana nähtiin parempia ja huonompia kokonaisuuksia. Saatiin paikat molempiin SM-kisoihin (SPKY ja SKL), mutta valitettavasti SPKY:n kisat jäi väliin Mannan ontuessa. Harmitti, mutta minkä näille voi.
SKL SM-kisoihin sentään päästiin, treenaamatta, suoraan sairaslomalta, tai oikeammin hiukan kesken sitä.
Kisalampaat oli erittäin haastavia, mittasivat koiraa joka metrin ajan radasta. Kysyi kanttia kohdata nämä lampaat, mutta ihmeesti suorimme tiemme finaaliin. Ikinä ennen en ollut tehnyt isoa jakoa kisoissa, mutta niin vain onnistuimme!
Manna lopulta SM 3 puolikuntoisen, aika typsy!




Lisäksi kauden päätavoite tuli täyteen, kun sain vuoden viimeisissä kisoissa sekä Jampille, että Mannalle viimeiset ykköstulokset, joten molemmista tuli Paimennusvalioita :) No okei, näytelmätuloksia vaille vielä, mutta koitellaan niitä sitten ensi vuonna.
Mitähän muuta meille kuuluu..? Ainakin Villa on kasvanut ja kait jollain lailla aikuistunutkin. Opetellut elämää ja työntekoa, treenannut ja hankkinut kokemuksia. Nätti likka siitä on kasvanut.


Kaikki koirat voi tällä hetkellä hyvin. Luna on sisukas mummu, tekee edelleen pisimmät lenkit ja pärjäilee selkänsä kanssa. Jallis on oma hassu itsensä, vaikkakin kuuluu nimellisesti nykyisin eläkeläiskaartiin.




Kissojen kanssa on ollut monenmoisia käänteitä, Kita on jo välillä julistettu kadonneeksi, sen oltua melkein 3kk teillä tietämättömillä. Muina katteina se kuitenkin palasi kotiin :)
Ansan ja Kitan seuraan liittyi marraskuussa pieni musta Mörkö. Nyt on Mannalan kattikiintiö täynnä!

Näin meillä vuosi 2017 on vierähtänyt loppusuoralle. Kovasti haaveilen että ensi vuosi on seesteisempi, eikä viikatemies vierailisi yhtä taajaan.



Mukavaa joulun odotusta!




torstai 15. syyskuuta 2016

Ja sitten tuli Villa ja SM-3 titteli :)


Paketti Belgiasta
Tiesittekö että nettishoppailu on helppoa ja hauskaa? Niin siinä sitten kävi eräänä kauniina kesäpäivänä, että klikkasin koiranpennun ostoskoriin.
Ja koska ystäväpiiriini kuuluu ihanan yllytyshulluja ja hetkessä eläviä ihmisiä, niin saipa mun pieni hankintani seuraakin matkalleen.

Enpä tiedä mikä etiäinen tämä Villan hankinta oli, sillä kun kuulin Gipsyn astutuksesta, mulle tuli semmoinen "pakko saada"-olo. Pistin kasvattajalle viestiä, että jos sieltä syntyy narttupentuja, niin olisin kiinnostunut. Tässä vaiheessa ei ollut vielä tietoa Pisan sairastumisesta ja itsekin pidin koiramäärän lisäämistä hulluna ajatuksena.
Pennut syntyivät ja mulle luvattiin pentu. Ja kuka olisi osannut arvatakaan, miten täydelliseen saumaan tämä pieni rusoposki tulikaan :) Mun laastarikoira, josta piti tulla Hilla, mutta karvamäärän perusteella siitä tulikin Villa. "Painaa villasella" sai ihan uuden merkityksen.

Koska Pisan sairastumisen myötä monen muunkin ihmisen tulevaisuudensuunnitelmat romuttuivat, niinpä käännettiin katseet eteenpäin. Belgiasta Suomeen lensi siis myös Villan veli Loimu (RR Flash) ja puolisisko Clara (RR Clara).

Villa 8vko 

Söpöyden multihuipentuma :)
 Villa asteli häntä pystyssä meidän elämään. Se on reipas ja rohkea, mutta samalla jotenkin pikkuvanha  ja järkevä. Se lukee hyvin muita koiria ja tilanteita. Huomioi kaiken uuden ja puree kuin piru! Aivan hirmu hauska pakkaus.


Timangi jos toinenkin

Ihana leikkitäti Pisa
Villa on päässyt kisa- ja työreissuille turistiksi, metsäreissuille ja shoppailemaan. Se on nähnyt töissä lampaita ja hevosia ja hirmuisen määrän mukavia ihmisiä :) Se opiskelee elämää meidän laumassa ja tapaa turvallisia tuttuja koiria. Ohessa se harjoittelee luoksetuloa ja muita arkielämän tarpeellisia taitoja.
Hiki on melkein tullut lukiessa harrastuskoirien pentublogeja, elämä on alusta alkaen tekniikkatreeniä/ kehonhallintaa/ palkkausta/ kokemuksia toistensa perään.
Meidän elämä on verrattain tylsää, mutta toisaalta luonnon keskellä asuminen tarjoaa pennulle päivittäisen Puuhamaa-kokemuksen :)
Le Grande Turismo. 
Opintomatkalla


Veljen tiluksia ihmettelemässä

Pikkukyttä 11vko
Koko jengi

Sitten vielä ne SM-kilpailut :)
Suomen Kennelliiton alaiset ensimmäiset paimennuksen SM-kilpailut järjestettiin 3.-4.9 Somerolla.
Tästä nousi aika kovaakin polemiikkia, kun Suomen Paimenkoirayhdistys on toiminut kisajärjestäjänä iankaikkisesti, amen.
Näiden kilpailujen ei siis millään lailla ole/ollut tarkoitus kumota tuhatvuotista ( :D)  historiaa, tai nostaa toista kilpailua toisen yläpuolle.
Voi kunpa jonain päivänä ihmiset pystyisivät puhaltamaan yhteen hiileen ja jopa iloita toisten puolesta.
Niin tai näin, tarjolla oli huikean iso rata lauantaille ja siitä 15 parasta isolle tuplahakuradalle. Eli ihan kunnolla mitattiin koirien ja ohjaajien taitoja.
Kopioin tähän nyt mun FB:n puolella olleen "Nobel-puheen", kun en jaksa uudelleen rustata.

"Tiiättekö.
Nyt on takki aika tyhjä.
Lukuisten ja lukuisten pettymysten jälkeen viikonlopun kisojen tavoite oli päästä tekemään oman näköiset suoritukset molempien koirien kanssa.
Eilisen karsintakisan jälkeen olin valtavan tyytyväinen kun sain pidettyä paletin koossa ja ohjattua ajot kelvollisesti. Itsehän tietysti söhläsin lopputöissä sen verran, ettei kokonaisuudesta isoja pisteitä kertynyt, mutta olin hirmu onnellinen kun pitkästä aikaa koin, että me pystytään, mä ja mun tytöt.
Tänään sitten tuplahakufinaali, jota en osannut jännittää muilta osin, kuin että ehtiikö ennusteen ukkoset sabotoimaan meidän osallistumisen. Ei ehtinyt :) :)
Manna leikkasi ekan kaaren lopussa (haku n.500m?), jostain syystä se tuntui tänään olevan enemmän sääntö kuin poikkeus koirakoilla.
Ekalla käskyllä lähti hienosti hakemaan toista laumaa, mutta jouduin pysäyttämään ja ohjaamaan, ettei olis leikannut tätäkin. Onneksi otti ohjauksen hyvin!
Ajo Mannamaista, tykkäsi kun lauma oli hiukan tahmeahko. Sössin itse kakkosportin totaalisesti.
Jaossa skippasin sortteerauksen ja tein pelkän halkaisun ja tietoisesti lahjoitin tässäkin 10p ilman yrittämistä. Häkillä yksi turha moovi maksoi jokusen pisteen.
Yhtä kaikki: valtavan helpottunut ja onnellinen olo kun saatiin vaikeahko rata läpi!
Jalliksen kanssa odotuksia ei ollut. Sen ei pitänyt edes irrottaa ekasta laumasta, joten pessimistinä tolpalle, toivoen että se hakee ekan lauman kuitenkin kaukaa. Ja hakihan se! Samassa kohtaa leikkasi kuin Manna. Siitä viis, se toi lampaat, taisipa ottaa jotain käskyjäkin tuonnissa.
Kääntöpaikalla se jäi fiilistelmään hakuportteja, ja pysähtyi täydelliseen paikkaan. Pieni ohjaus, stoppi ja napakka "KÄÄNNY!". Mitä tekee rouvaskoira? Lähtee ekalla käskyllä kuin nappi housuista ja selvittää haastavan kakkoshaun kuin tyhjää vaan :o

Tässä kohtaa sisäinen kilpailijani päättää yrittää. Tahmeaa on, mutta me yritetään niin että suu kuivaa kannustamisesta. Eka porteista niukasti alta, koska rouvaskoira _tietää ja tuntee_ portit. Ei pysty. Kakkosporteilla rouvaskoira tekee omat ratkaisunsa, koska osaa itse paremmin. Ikuisuudelta tuntuva ajo-osuus saadaan rämmittyä lopulta ja lauman sortteeraus sujuu mukavasti.
Saadaan 4 valittua erilleen ja sukkelasti häkkiin.
Voi onni ja ilo! Me tehtiin se! Ja mitä vielä, molemilla koirilla :):)
Mannan pisteet riitti sijalle 5 ja Jalliksen sijalle 3.
Uskon että Mannan kanssa olisi ollut rahkeita parempaankin, mutta pelkäsin niin kovasti pettymystä, että laitoin riman niin alas, että varmasti onnistutaan.
Nyt me huokaistaan. Tää kausi on ollut henkisesti raskas. Pisan sairastuminen vei loppukaudelta fiiliksen ja hetkellisesti koko harrastukselta pohjan. Tähän onnistumiseen on hyvä hetkeksi jäädä leijailemaan. 
Kiitos kaikille onnitteluista ja mukana kulkemisesta hyvässä ja pahassa! "
Hymy herkässä :)
SM-16 mitalistit
Onnea Marika Klossner ja Wenja SM-16 tittelistä ja Heikki Mäkiselle Scottin kanssa hopeasta!

Loppuun vielä pari kuvaa meijän touhuista :) Elämä on laiffii!