Koirien lenkittäminen on helppoa ja kivaa, kun ottaa hevosen alle :) Näin päästään "koko perhe" kerralla liikenteeseen. Koirat tykkää hirmuisesti tuosta hevoslenkkeilystä, ja eteenkin Helmi, joka on ns. tallissa kasvanut. Jahka hanget hupenee, niin päästään tekemään kunnon retkiä! Nyt keli on ihan liian rankka niin vanhalle Tompalle, kuin koirillekin. Tai ainakin olisi pysyttävä kokonaan auratuilla reiteillä.
Perjantaina käytiin hallilla treenaamassa tokoa. Kaikilla oli teemana luoksetulot stoppeineen, seuraaminen, hyppy ja nouto. Hyvin pelitti tyttöset. Jade alkaa olla mun mielestä varsin valmis avoimeen luokkaan, paikallaanoloja pitäis päästä treenailemaan erilaisissa seurueissa kaikkien kanssa.
Ihana kevätaurinko on mollottanut taivaalla muutaman päivän peräkkäin. Kameraa ei kertakaikkiaan ole vonut jättää kotiin. Mihinkähän ihmeeseen joudun niiden kaikkien välttämättömien kuvieni kanssa ;) Tänään sentään sain omien koirieni lisäksi tähtäimeen Kehvelit, Donnan ja Sheenan, sekä Kaoliina bernin. Kivaa vaihtelua mustavalkoisiin kuvattaviin!
Tässä juniorit Jallis ja Sheena
Tässä taas pienin ja suurin :) Lalli ja möhköfantti-Tyyra ♥
Kaoliina ja Helmi tekevät tuttavuutta. Sattumalta lenkillä treffattiin. On siinä kokoeroa tytöillä!
Luna ei perusta valokuvaamisesta. Poseeraaminen on tylsää. Paljon kivampi on juosta pitkin metsiä jäniksiä jäljestämässä.
Näin meillä urheillaan. Tai siis Luna urheilee. Vastaanottokomitea päivystämässä uhriaan...
Mukavan viikonlopun päätteeksi suunnattiin lampolaan. Tällä kertaa mukaan pääsi molemmat paimeneni. Helmi jäi vahtimaan autoa ;) Jalliksella on mennyt selkäytimeen suoraan kohti lampaita kulkeminen, joten tänään treenattiin enemmän lauman taakse kiertämistä, lisäksi laitettiin porukkaa kahti ja taas koottiin. Luna oli positiivinen yllätys. Sitä kun ahtaat paikat yleensä ahdistaa, niin tuolla karsinassa se toimi kuitekin melkoisen kivasti :) Häkkiharjoittelu oli vielä takaraivossa, ja ihmeen hyvin se malttoi pitää hampaansa kurissa tunkiessaan lampaiden ja seinien välistä. Lunalla oli kiertely pinnassa, joten sen kanssa harjoiteltiin suoraan kohti kävelemistä. Hyvä ja kiva treeni rajoitetuista olosuhteista huolimatta. Tule kevät tule!