torstai 31. joulukuuta 2009

Vuosi vaihtuu!

Monissa blogeissa on ollut katsaus viimevuoteen ja tavotteita ensivuodelle, joten päätinpä minäkin vähän kirjailla ylös asioita...
Helli-täti kisasi tokoa tasan yhden kisan verran tänä vuonna. Sekin oli tammikuussa, heti Helmattien lähdön jälkeen :) Kokeesta napsahti innokkaalla suorituksella koulari TK2, ja sen jälkeen alettiinkin pikkuhiljaa treenailla niitä voittajaluokan liikkeitä...
Agilityssä Helmi juoksutti Piiaa kolmen startin verran kesällä :) Ääntä ja vauhtia ei yhdeltäkään radalta jäänyt puuttumaan!
Ensivuoden salaiset haaveet ja tavoitteet:
Tokossa voittajaluokasta ykköstulos. Ja sitämyöten menolippu evl:n. Siinäpä sitä tavoitetta onkin kerrakseen!
Ja jos vaikka jossain vaiheessa käytäis BH-kokeessa. Saas kattoo.
Agility saa edelleen olla Helmin hurvittelulaji. Treenaillaan hubilityä sillointällöin, ja ehkä joskus vielä jossain kisoissa käydään kuskeja hauskuuttamassa :)
Pumppasella oli ensimmäien kisailuvuosi :) Aloitettiin tokoura ja ollaan hankittu kilpailuoikeus voittajaluokkaan.
Paimennuksen saralla tapahtui paljon, päästiin treenaamaan ahkerasti (kiitos Päivi!) ja yksissä virallisissa kisoissakin pyörähdettiin. Siitä tuloksena PPR1 :) Kuskin osaamattomuuden piikkiin meni paljon pisteitä, mutta koiraan olen enemmän kuin tyytyväinen! Syyskuussa koitettiin paimenkoirayhdistyksen perusrataa, mutta se tehtävä oli meille liian haasteellinen, ainakin sinä päivänä.
Ja käytiinhän me näyttelyssäkin! Luna sain arvosanan H, niinkuin HUIPPUKOIRA.
Ensivuoden salaiset haaveet ja tavoitteet:
Tokossa haaveissa saada voittajaluokan liikkeet kasaan ja startata siinä luokassa. Tällä hetkellä suurinta haastetta aiheuttaa tunnari ja noudot ylipäätään. Mutta hommia hommia vaan :)
Myös BH-kokeen vois suorittaa jossain vaiheessa...
Paimennuksessa en osaa varsinaisia tavotteita asettaa, kun tunnen olevani lajissa edelleen täysin vihreä. Mutta haaveissa päästä jatkamaan treenejä, ja jos saadaan poispäinajoa paremmaksi, niin miksei sitä voisi jossain kisoissakin käydä koittamassa, hui... Myös SPKY:n perusrataa koitetaan uudelleen jossain vaiheessa, sen verran jäi hampaankoloon ;)
Ja Jallis! Pieni nahkamatikainen. Hänen mennyt vuotensa on ollut elämisen opiskelua. Toukokuuhun saakka riesana oli jatkuvasti uusiutuvat virtsatulehdukset. Sitä murhetta käytiin tutkimassa pieneläinsairaalassa saakka ja onneksemme mitään rakenteellista vikaa ei löytynyt ja riesakin jäi lopulta sille reissulle!
Tokohommia J on opiskellut sillai puolhuolimattomasti, ja onkin osottanut olevansa varsin pätevä pakkaus :) Intoa on vaikka muille jakaa!
Paimennus on Jampan juttu. Kesän mittaan käytiin muutama kerta lampaita ihmettelemässä ja syyskuussa sitten aloitettiin opiskelu Bobby Daltsielin kurssilla. Neljä päivää intensiivistä opiskelua Gurun opissa teki ihmeitä, ja saimme hyvät eväät tuleviin harjoituksiin.
Ensivuoden salaiset haaveet ja tavoitteet:
Tokossa haaveissa saada ykköstulokset sekä ALO:sta että AVO:sta. Katsotaan, alokasluokkaan ollaakin jo ilmottauduttu :)
Paimennuksessa haaveissa päästä treenaamaan paljon ja oppia itse käyttämään tuota kultakimpaletta ;) Aika näyttää miten homma kehittyy, tavotteita ei uskalla kyllä asettaa minkäänasteisia. Paitsi! Tavoitteena saada kokoon matkarahasto ja päästä Jalliksen kanssa Skotlantiin kesällä!
Terveystarkastuksissa käydään varmaankin kevätpuolella. Samoin jonnekin näyttelyyn pitänee tehdä isku :D
Katseet suunnattu tulevaisuuteen?
Kiitos kaikkille treenikavereille, ystäville ja tuttaville kuluneesta vuodesta! Onnea Uudelle Vuodelle 2010!

maanantai 28. joulukuuta 2009

Kaamea koiratappelu Kiikalassa

Julkisuuteen on päässyt luikahtamaan kuvamateriaalia Kiikalassa paljastuneesta koiratappelusta.
Varoitus: Video saattaa järkyttää herkimpiä katsojia.
Tyhjentelin puhelinta, tässä muutama räpsy matkanvarrelta:
Näkymä Jouluisesta metsästä
Tytöt hämärähommissa
Vaatimattomuus kaunistaa t.Helmi

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Jääkausi avattu :)

Nyt se sitten alkoi. Patterikoirien (kuten Satu nimittää duracelleja :D ) jääkausi! Tämä ei meidän tapauksessa tarkoita mitään koirankoulutuksellista tapaa, vaan sitä että päästään taas ulkoilemaan jäälle! :)
Päivä aloitettiin ulkoilemalla viiden bc:n ja kahden collien voimin Ninan ja Soilen kanssa Suomusjärvellä. Koskematonta hankea ei paljon meidän jäljiltä jäänyt, mutta kyllä oli koirilla kivaa.
Sieltä matka jatkui Iso-Valkeelle. Äiti, Daniel, Piia ja Antti olivat menneet sinne koirineen edeltä. Melkoinen hiki hatussa tarvoin metsätietä pitkin jäälle, kun jätin suosiolla autoni maantien varteen. Hiukan on huonohkot maasto-ominaisuudet Nissanissa. Mutta kyllä kannatti! Laavulla sain herkutella nuotiolla paistetulla peuran makkaralla ja kahvilla+mustikkapiirakalla, nam! Ihan parasta kaikkien jouluruokien jälkeen... Kiitos kaikille!
Nyt sitten alkaa taas armoton paluu arkeen... Joulun pyhät tuli käytettyä tehokkaasti ulkoillen :) Pääsipä vanha ruunakin pari kertaa nauttimaan metsälenkeistä. Kyllä tällanen lomailu olis niiiiiin kivaa! Ensi viikolla palataan myös treenitouhuihin. KUVIA ALBUMISSA.
Toivotaan että samanlaiset lumikelit jatkuu! On niin ihanan puhdasta, kuivaa ja valoisaakin.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

♪ ♫ ♪ ♫ Lunta tulvillaan.... ♪ ♫ ♪ ♫

Ihana ihana pyry! Tänään oli oikea koiranilma, siispä ulkoilimme paljon! Ensin omalla porukalla, sitten Kössin ja Tyyran kanssa :)
Paljon kuvia on äipän albumissa.
Illalla vielä käytiin vähän treenaamassa Satun luona, kun ei sisällä maltettu pysyä millään. Näitä kelejä lisää, mää tykkään!

tiistai 15. joulukuuta 2009

Matti Jr. näyttäytyi

kuva: Saara Kangasniemi
12.12 Helsingissä Voittaja-09 näyttelyissä piipahti Helmin ja Matin lapsi, Matti Jr. (Mohawk) Olipa kiva nähdä Masa ja omistajansa, vaikkakin vähän pikaisesti! Masan olin nähnyt viimeksi helmikuussa, ennen kun hän muutti omaan kotiinsa Imatralle. Oli jätkä vähän muuttunut viime näkemältä ;)
kuva:Saara Kangasniemi
Siitä oli tullut Mies, isolla M:llä. Iso, vahva, komea ja ennenkaikkea fiksu itsevarma koira. Lunkisti se otti oudon tilanteen, ja kehän jälkeen makoili rauhassa siellä hulinassa.
kuva:Saara Kangasniemi
kuva: Saara Kangasniemi
Tässä Masan arvostelu:
Helsinki v -09 12.12 Jeff Lubscott Iso-Britannia
JUN EH
Solid dog. Carrying strong body weight.Attracts in head & ear set.Good chest & topline & rear angles.Moves wide in front & not quite the stealth of action required.
kuva: Tiia Hämäläinen
Masa on sopiva cocktail vanhemmistaan. Hitunen Helmin söpöyttä yhdistettynä Matin luustoon :)
kuva: Tiia Hämäläinen
kuva: Tiia Hämäläinen
Kyllä on kasvattaja ylpeä! Masan tulevaisuudentavoitteet ovat jälkimaastossa, eikä siellä komeasta ulkonäöstä haittaa taida olla! :D
Kyllä noita kasvatteja on aina yhtä kiva nähdä. Täytyy suunnitella kevätpuolelle jotain treffejä taas. Ideoita/toiveita otetaan vastaan!

torstai 10. joulukuuta 2009

Potilas...

...tai paremminkin Toipilas! Tiistaina lenkillä säikähdin todenteolla kun Jade tuli metsässä vastaan kolmella jalalla. Oikea takajalka oli täysin pois pelistä. Mitään jalassa ei näkynyt tai tuntunut, mutta painoa se ei sille yhtään varannut. Suorinta reittiä autolle vaan, ja kotiin kartoittamaan tilannetta paremmin. Annoin likalle kipulääkettä ja iltapäivä meni pedillä maaten korvat luimussa... Pikkuhiljaa se alkoi kuitenkin varata jalalle hiukan painoa.
Nyt näyttää jo siltä että selvittiin säikähdyksellä. Kipulääkettä ja ulkoilua hihnassa jatketaan edelleen. Liikkuminen on jo melko puhdasta muuten, paitsi heti lepäämisen jälkeen. Ilmeisesti joku venähdys "vaan".
Kuten muutamalle kaverilleni sanoin, enemmän yllättyisin jos tuo otus EI teloisi itseään ;) Metsässäkin pitää edetä kokoajan kahtasataa...

lauantai 5. joulukuuta 2009

Vähän reeniä ja paljon rilluttelua :)

Torstaina käytiin Mian kanssa treenaamassa srk-talon nurtsilla. Mia ystävällisesti ulkoilutti kameraansa, vaikkei keli ollutkaan paras mahdollinen. KIITOS!
Pumppanen keskittyy nyt treeneissä fiilikseen ja sen hallintaan ;) Oikea seuraamispaikka on työn alla. Samoin noutokapulaan tarttuminen murisematta. Meillä on kaikki liikkeet aikalailla palasina tällä hetkellä. Noh, hiljaa hyvä tulee. Vai tuleeko?!
Jallis pistää töppöstä toisen eteen :) Seuraaminen on hittijuttu. Siinä keulitaan, painetaan ja näykitään, se on vaan niin sairaan siistii!! Motivaatiota ei puutu! Hihnassa seuraamista pitäis muistaa myös treenata, koska se on J:n mielestä "hyökkää hihnaan"-liike :D Kivaa meillä on. Teoriassa liikkeet alkaa olla koossa, hienosäätöä toki tarvitaan runsain määrin.
Helmillä on moni asia loksahtanut kasaan. (Siis hyvänä päivänä) Toisinaan takaraivoon hiipii ajatus mahdollisesta ykköstuloksesta voittajaluokassa, toisinaan moinen suoritus tuntuu olevan valovuosien päässä.
Perjantaina käytiin Kuusjoen hallilla taas reenaamassa. Luna yllätti oikein positiivisesti :) Ruutu oli hieno, seuraamispätkä hyvää, istuminen hyvä, metallinouto ilman pärinöitä, luoksetulokin ihan jees!
Jade aloitti ruudulla, niin että lelu vietiin yhdessä ruutuun. Sen jälkeen oli sinne niin kovasti menossa, että päätin lähettää tyhjään ruutuun, ja se oli hieno!! Palauttavana vielä kerran lelulle. Alkuun J:llä oli keskittymisvaikeuksia, mutta toisella rundilla saatiin jo ihan kivaa seuraamista ja seisomisia. Luoksetuloa vain pienellä törmäyksellä.
Helmi teki ruutua, istumista, luoksetuloa ja tositosi hienon tunnarin Kirsin toimiessa liikkurina :) Ei hassumpaa. Palkaksi koirille hupilityä :)
Nyt vaan asennetta treeneihin (ja sitä hienosäätöä!) kun tuli noita koepaikkojakin hommattua. Iiik.
Kuviakin olen lisännyt Picasaan taas.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Vihdoinkin aurinkoinen päivä!

Jihuuuuuu! Tänään pitkästä aikaa taivaalla näyttäytyi kauan kaivattu valoilmiö :) Siispä suuntasimme lauman kanssa ulkoilemaan kera kameran. Tunti kuljeskeltiin ristiin rastiin pitkin peltoja ja metsiä. Kuvasaldo jäi harmittavan suppeaksi kuitenkin... Toivotaan lisää näitä aurinkoisia päiviä!
Harrastusrintamallakin on jonkinlainen kaamosaika. Puuhasteltu ollaan, mutta ei mitenkään määrätietoisesti. Josko nyt saisi koepaikat koirille, niin eiköhän se motivaatiokin ala löytyä ;) Viime perjantaina oltiin hallilla treenaamassa. Ensin jokaisen kanssa vähän tokohommia ja sen jälkeen hupilityä :) Hauskaa pidettiin hallin täydeltä!