Vauhdikasta elämää, kuinkas muuten. Siinä tiivistelmänä meidän viime viikko :) Normaaleiden kuvioiden lisäksi piipahdettiin torstaina räntäsateessa Somerolla kokeilemassa Klossnereiden ahvenanmaanlampaita Lunan kanssa. Olihan ne täysin erilaisia, kuin mihin ollaan totuttu. Pieniä, kilttejä ja tahmeita. Kyllä siinä oltiin Lunskun kanssa huuli pyöreenä, että mitenkäs ne tädit saadaan liikkeelle. Ei auttanut muu, kuin "työntää kirsua persiiseen" ja odotella josko rouvat suvaitsisi liikkua :D Hienosti piti likalla hermot, se ei syöksyillyt tai purrut, ja malttoi kivasti kuunnella ohjeita ja odotella. Olipa hyvä käydä tutustumassa ennen kisoja!
Lauantaina ja sunnuntaina paimennettiin taas "tutuilla ja turvallisilla" texeleillä :) Tädit liikkui niin että maa tömisi. Ja Luna on edelleen päättänyt olla maailman vahvin nalle! Menee se nyt hienosti, poispäin menee edelleen päättäväisesti. Tehtiin tänään melkoinen kuljetus, hämmästellen huutelin ohjeita koiralle, joka toimi hienosti! Ja naama korviin asti hymyssä se tulee pois pellolta. Se on niin onnellinen, että tykkää Villestä, Päivistä ja ihan kaikesta ♥
Jallis treenasi taas kuljetusta. Se menee niiiiiiin hienosti kun mennään suoraan. Flänkkejä ollaan nyt treenattu, ja kehitystä tapahtuu. Välillä meinaa lähteä mopo keulimaan, mutta hyvältä näyttää ja ajatuksia on päähän laitettu itämään pikkukoiralle :) Ainiin! Pääsipä Luna lauantaina tekemään taas hiukan oikeitakin hommia, kun kolme uuhta siirrettiin lampolasta toiseen Villen kanssa. Luna on tiukka likka kun pääsee tositoimiin!
Kyllä on huippukiva treenata kun on hyvä porukka! Hommat toimii ja apua saa kun sitä tarvitsee :) Kiitos taas Päivi ja Joski! Ja tietysti Iida ilopilleri :)
Tokoakin ollaan treenattu pikkuisen. Ja nyt kun on niitä kisailmojakin laitettu menemään, niin olis syytä treenata enemmänkin ;)