Vuosi 2010 alkaa vedellä viimeisiään. Meillä on ollut aktiivinen ja hieno vuosi koiraharrastuksen saralla. Paljon ollaan opittu uutta ja kerätty hyviä kokemuksia. Tästä on hyvä jatkaa uudelle vuosikymmenelle :)
Tehdäänpä katsaus tähän vuoteen!
Helmi on saanut viettää vauhdikasta elämää ja on ollut terveenä koko vuoden. Tokoiltiin toukokuussa VOI 1-tulos, ja sen jälkeen ollaan treenailtu hiljalleen EVL temppuja. Ei niinkään tiukkapipoisesti, mutta hiljaa hyvä tulee :) Lisäksi yksissä agilityn möllikisoissa Helmi kävi äiteen kanssa hauskaa pitämässä.
Helmin lapset ovat ahertaneet hienosti! Leevi ja Bono hankkivat kisaoikeuden EVL:ään ja Karkki ahkeroi pelastuskoirakokeissa ulkomaita myöten, sekä suoritti BH:n! Myös pikkupoika Matti Jr suoritti hyväksytysti BH:n!
Haaveita ensi vuodelle...
Vietetään vauhdikasta, sosiaalista ja tervettä arkea! Taitojen tarkistusta EV-luokassa :) Vielä on paljon työtä, mutta kyllä se ykköstuloskin ihan mahdolliselta ajatukselta alkaa tuntumaan.
Lunalla on ollut aktiivinen paimennusvuosi!
Sekä kennelliiton, että SPKY:n 1-luokassa saatiin hienoja tuloksia aikaiseksi! Suoritettiin myös SPKY:n perusrata hyväksytysti. Paimenkoira Pumppasen itseluottamus kasvoi kauden aikana hurjasti, ja samalla mun luotto koiraan. :)
Tokorintamalla saatiin aikaiseksi VOI 2-tulos. Uutena haasteenaa meillä vireen hallinta koesuorituksen aikana. Nousee, nousee...
Luna steriloitiin toukokuussa, sitä päätöstä ei ole tarvinnut katua hetkeäkään, niin paljon se helpotti arkielämää. Luna on paljon vapautuneempi ja iloisempi :) Likka on ollut koko vuoden terve kuin pukki!
Haaveita ensi vuodelle...
Paimennusrintamalla koitetaan treenailla niin, että päästäis kokeilemaan taitojamme kakkosluokassa. Jako jäi eniten vaiheeseen paimennuskauden päättyessä. Mutta tästä on hyvä jatkaa!
Tokossa jatketaan treenailuja fiiliksen mukaan, ja käydään tavoittelemassa sitä VOI-ykköstä. Pienestä kii. Kokeenomaisia treenejä tarvitaan, että saadaan se vire pysymään aisoissa. Seuraavan luokan liikkeiden opintoja jatketaan myös :)
Jalliksella oli ensimmäinen kisailukausi, ja paaaaljon ehti meille tapahtua!
Paimennuspuolella suoritettiin "kaikki mahdolliset" perusradat. Siis SKL:n PPR1, SPKY:n perusrata ja Ruotsin GkVallhPr :) Kisailtiin kerran kennelliiton- ja kerran paimenkoirayhdistyksen kisoissa, niistä sijat 1 ja 2. Lisäksi osallistuttiin Bobby Dalzielin kurssille, joka oli mahtava! Opittiin mielettömästi uutta!
Tokokokeissa käytiin 2 kertaa, ja saatiin ALO ja AVO ykköset :)
Näyttelyssä käytiin hakemassa T (niinkuin Työkoira ;) )
Terveystarkastukset tehtiin tuloksilla lonkat B/C, kyynärät 0-0 ja silmät terveet.
Jallis myös siirtyi kokonaan minun omistukseen! :)
Myös Jallis on ollut täysin terve!
Haaveita ensi vuodelle...
Paimennusopintoja jatketaan ahkerasti ja toivotaan että päästään kilpailemaan 2-luokassa. Lisäksi yritetään toteuttaa Skotlantihaave kesällä.
Toko on hunningolla, mutta koitetaan tsempata ja laittaa voivoi-luokka pakettiin ja haalia ykköstulos kokoon.
Lisäksi täytyy käydä esittelemässä kaunista rinsessaa vielä jossain näyttelyssä.
Lonkkakuviin vien Jalliksen uudelleen jossain vaiheessa, kun vaikea on kennelliiton tuomiota purematta niellä, kun priimana lähtivät lausuttaviksi. Katsotaan...
Ja yksi suurimmista haaveista on löytää hieno sulhanen timangille! Pikku Jalliksia siis haaveissa :)
Kiitos hienosta vuodesta ystäville ja harrastuskavereille! Onnea ja menestystä vuodelle 2011!
Tästä voi kurkata vuoden takaisia haaveita.