keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Niinpäniin...

Jos erehdyin kirjoittamaan edelliseen tekstiin, että ollaan saatu tokossa jotain aikaiseksi, niin unohtakaa se ;)
Tänään me puuhasteltiin kisakoira-Pumppasen kanssa vähän reenin tapaista metsälenkin yhteydessä. Sillä tuloksella, että noutokapulaa tapporavistellaan jälleen, ruutumerkkejä tuijotetaan ja kaukot suoritetaan omavalintaisessa tahdissa ja missä järjestyksessä tahansa... No, ajatellaan positiivisesti, fiilis oli korkeella ja häntä heilui koko ajan ;) Näköjään se on oppinut myös voi-luokan asennonvaihdot peruutuksella säestettynä! Kivaa omistaa fiksu ja kekseliäs tyttö :)
Helmi juoksi ruutuun, juoksi ruutuun, juoksi ruutuun ja juoksi ruutuun. Siis se ihan oikeesti meni sinne, monta kertaa :))) Jee! Katsotaan mitä se keksii huomenna.
Jallis on päättänyt ruveta käyttömaliksi. Se on kuin viritetty vieteri :) Hassunhauska Pentu. Illalla ehdittiin olla kotona n.5min (kahden metsälenkin, talleilun ja treenin jälkeen siis) kun jo makkarin sohvan superlonia oli eteisen puolelle saakka ilmaantunut, ja kumikanakin oli mystisesti päätynyt mun sänkyyn ;) Saapa nähdä mitä tuo likka kehittää ensi viikon paimennuskurssilla!
Elämme siis mielenkiintoisia aikoja ;) Onneksi sunnuntain kisoissa on paljon tuttuja katseltavana ja kannustettavana, myös kaksi Helmin poikaa on kisaamassa :)

1 kommentti:

Kati kirjoitti...

Me pidetään peukkuja teille :D Ja nauti hyvästä opista paimennuskurssilla :D

Kati ja Pinto