lauantai 23. lokakuuta 2010

Uskomaton viikko Gurun opissa!

15.10 koitti vihdoin pitkään odotettu päivä, kun Bobby Dalziel saapui Nietosvaaralle pitämään paimennusklinikkaa. Kurssille olin ladannut paljon odotuksia, haaveissa oli muunmuassa, että katsotaan ainakin Jalliksen suuntakäskyjä ja laumanjaon alkuopettamiseen olisi mukava saada neuvoja. No, mitä me sitten saimme?
Perjantaipäivä meni lähinnä koirien ongelmien kartoituksessa. Meidän ongelmaksi kerrottiin, etten saa Jallista pysähtymään haluamaani paikkaan hakukaarella, jos laitan sen oikealta matkaan. Katsottiin sitten molemmat suunnat, ja Bobbyn havainto oli seuraava: minun rekkuni on kuriton. Se pysähtyy vasemmalla oikeaan paikkaan vain, koska haluaa itse pysähtyä siihen ;) Sitten aloimme työstää maahanmenoa, ja kerralla tehtiin siitä ehdoton. Iltapäivällä sitten Bobby esitteli pillikäskyn Jallikselle, ja fiksuna likkana se oppi sen hetkessä.
Lauantai oli välipäivä ja sunnuntaina epäviralliset kilpailut, joissa Bobby oli tuomarina. Kisat käytiin keväällisillä karitsoilla joita ei oltu juurikaan paimennettu pienissä ryhmissä. Koirat joutuivat koville niiden kanssa. Meidän matkamme katkesi heti nostossa puremiseen, kun lampaat eivät lähteneet suotuisasti liikenteeseen. Käskin turhaan Jalliksen maahan nostossa. Siitä sai karitsat oivan syyn kokeilla onko koiralla voimaa. Minun oma vikani siis.
Maanantaina treenit sitten jatkuivat täysillä. Oli hyvä kun Bobby oli nähnyt seuraavan ongelman kisoissa, niin oli taas selvät sävelet mitä työstetään. Treenattiin siis nostoa erilaisissa tilanteissa. Lisäksi varmaa maahanmenoa pidettiin yllä koko ajan. Kun maahanmenosta saatiin niin varma, että se toimii tilanteessa kuin tilanteessa, päästiin treenaamaan kaikkia mageita juttuja! Jalliksen suuntakäskyharjoitukset nostettiin seuraavalle tasolle. Tähän saakka olen laittanut koiran maahan ja antanut sitten suuntakäskyn. Nyt opetettiin se ottamaan vauhdista niitä, ja vaihtamaan taas uudestaan suuntaa :) Myös jakoa harjoiteltiin. Kuvittelin, että Jallis olisi erittäin vaikea saada tulemaan laumojen välistä, kun sillä on niin paljon silmää, mutta oikeastaan se alkoi ymmärtää asiaa ihan ihmeellisen hyvin! Jaettua porukkaa kuljetettiin aina ihan kunnolla, että jaolle tulisi jokin merkitys. Ja saatiinpa tehtyä jako muutamaan kertaan ihan kahdestaankin! Jee!
Torstaina ja perjantaina alettiin sitten tekemään sellaisia juttuja, joista en ollut uskaltanut nähdä edes unta. Nimittäin harjoiteltiin look backia! Siinä koira on kahden lauman välissä ja käskyllä kääntyy hakemaan toisen lauman. Jallis oli niiiin pätevä tässäkin. Se koira oppii ihan uskomattoman nopeasti, kunhan sille osaa kertoa mitä siltä halutaan. Aikalailla kaikkia osa-alueita katsottiin. Hakukaaret,nosto, kuljetus, stopit, suunnat, jako, häkki, look back... Wau sanon minä.
Joka päivä treenattiin aamusta illan pimeään. Eikä yhtään tuntunut päivät pitkiltä, oli niin kiva seurata muidenkin treenejä ja koirien huimaa kehitystä viikon aikana. Mukana oli myös 4 erityyppistä pentua, niiden alkuopetus on todella mielenkiintoista.
Bobby on ihan uskomaton kouluttaja. Hän paneutuu juurtajaksaen jokaisen koiran ongelmiin ja saa selitettyä asiat selkeästi tällaiselle amatöörillekin. Taas tuli kristallin kirkkaaksi se, kuinka tärkeä on varma maahanmeno ja se, että olen koiralle selkeästi se johtaja. Kotona saa olla lemmikki, mutta pellolla se on työkoira.
Nyt tuntuu että on selkeät sävelet miten likan kanssa jatketaan taas eteenpäin. Ja selväksi tuli sekin, että mulla on melkoinen timantti käsissäni! Toki olen sen tiennyt, mutta nyt se tuli harvinaisen selväksi ;)
Ei voi muuta sanoa, kuin että upeaakin upeampi kurssiviikko! Huippukouluttaja, mukavat kurssikaverit, hyvä ruoka, hienot koirat. Mitä muuta ihminen syyslomaltaan kaipaa?!
Kiitos Päiville mahtavan kurssin järjestämisestä! Seuraavaa odotellessa...
Jaon alkuharjoittelua tekemässä
Bobbyn valvovan silmän alla.
Apukoira Kate hommissa
Häkkitreeniä
Ja lopuksi jätettiin Jallis porttivahdiksi :)
Otin valokuvia parina päivänä, niitä löytyy täältä.

1 kommentti:

kehveli kirjoitti...

On varmasti ollut upea viikko!
Hyvää "timantin hionnan" jatkoa! :)