sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Lohjalla treenaamassa ja velipoikia treffaamassa

Eilen käytiin Lohjalla Lunan veljien kanssa treenaamassa vähän tokoa ja agilityä. Agilityä Luna ei tosiaan ole päässyt kokeilemaan kuin muutaman kerran elämässään, mutta fiilistä ei hommasta kyllä puutu ;) "Mieletön vauhti korvaa puuttuvan älyn"- taitaakin olla Lunan motto :) Treenin jälkeen lähdettiin pitkälle lenkille 9 koiran voimin, ja tulipa siinä samalla testattua uutta moottoritietäkin. Loppulenkistä Helmi ja Luna ehti säikäyttää mut, kun hävisivät pois näköetäisyydeltä joksikin aikaa! Hetken huutelun jälkeen tulivat kuitenkin kielet roikkuen... Vähän myöhemmin katoamisen syy selvisikin, kun peura ylitti tien parinkymmenen metrin päästä meistä! Sen perässä likat taisivatkin olla... Onneksi olin ehtinyt kytkeä jo koirat, niin eivät pääseet uudestaan elikon perään!
Kiitoksia taas Marille ja Marjulle mukavasta päivästä, otetaan uusiks!
Kuvia poikien treeneistä ja lenkiltä albumissa.
Perjantaina kävin katselemassa, kuolaamassa ja kuvaamassakin tällaisia ällötyksiä! Kuvassa Mustan Magian Jill
Perjantaina lenkkeiltiin ja treenattiin myös Aneten kanssa pitkästä aikaa. Kuvia bortsuvauvoista ja lenkiltä on täällä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tanja! Ei saa kiusata noilla ällötysten kuvilla! Sen puhelun jälkeen nousi kyllä niin järisyttävä äkillinen pentukuume, että oksat pois. Voe voe voe...

Onneksi Helmi ja Luna eivät jäänet auton alle peuran perässä juostessa! Vaarallista touhua! Onneksi Pin on hurahtanut vain oraviin ja kissoihin.

Kati ja puukiipeilyä harjoitteleva Pinto (siinä vielä onnistumatta)