Me onnistuttiin taas! SPKY:n kisat Somerolla

Paimennus on hassu laji. Sitä luulee menevänsä kisoihin katselemaan muiden suorituksia ja kannustamaan kavereita, ja yhtäkkiä huomaakin seisovansa lähtötolpalla oman koiransa kanssa. Nälkä kasvaa syödessä, sanotaan. Ja niin kävi nytkin. Siinä kakkosten kilpailijoiden taistellessa kekkulilampaiden kanssa, iski hillitön halu päästä koittamaan mitä Jallis tuumisi noinkin erityyppisistä lampaista. Siksipä pienen yllytyksen jälkeen marssin kakkosluokan jälkeen tuomarin luo ja sain jälki-ilmottautua ykköseen poisjääntien ansiosta. Hupsista. Siispä kohti maksettua harjoitusta avarin mielin :) Tavoitteena oli saada pidettyä lampaat radalla.

Jalliksen kanssa tolpalla. Odotellaan omaa laumaa.

Lähtöasetelma valmis. Hakukaari oli... hmmm... mielenkiintoinen. Lampaat lähtivät samaan aikaan valumaan vasemmalle, kun lähetin Jalliksen oikealle. Kaari oli valtaisa, ja korvatkin unohtuivat lähtötolpalle. Maahankäskystä vauhti kiihtyi ja koira viiletti huimalla vauhdilla sinne klo 9 saakka...

Kuljetus ohjaajalle tulikin sitten hiukan eri suunnasta kuin alkuperäinen suunnitelma oli ;) Mutta Jallismaiseen tapaan, suht siivosti kuitenkin.

Tolppaa ei kierretty, mutta poispäinajoon päästiin sentään. Lampaat eivät siis ylitsepääsemättömästi liimautuneet kiinni ihmiseen tänään. Alun sähläyksen jälkeen saatiin suunta porteillepäin, ja koko matka taisteltiin poispäinajona. Kaikki lampaat tais mennä jopa porteistakin. Ei tyylikkäästi, mutta läpi kai kuitenkin.

Peruskuljetus oli peruskivaa hubbabubbaa. :) Ainoastaa yks valkoinen täti olis halunnut kulkea omia polkujaan, ja sitä piti palautella ruotuun vähän väliä.

Kakkosporteista mentiin läpi hallitusti. Mamma eellä, tädit keskellä ja Jallis peesaten ;)

Häkille suoriutuminen olikin taas suoritus sinällään. Tämä samainen valkoinen lammas, neiti Omatahto, lisäsi hieman homman haasteellisuutta. Kerta toisensa jälkeen se hylkäsi laumansa ja koitti häipyä ulos radalta. Ja kerta toisensa jälkeen mun pieni Jallis palautti tyypin paikalleen. Uskomatonta miten hyvin sen hermot kesti. Olen todella ylpeä tästä!

Kerran häkin onnistuminen oli TOSI lähellä. Kaikki tyypit sisällä, melkein. Jos olisin uskaltanut sulkea porttia varovasti, niin... Mutta en uskaltanut ja yks tyyppi päätti häipyä ja otti kaveritkin mukaan.

Ja sitten me taisteltiin. Sinnikästä sotaa ruskeaa tyyppiä vastaan. Mutta kello vei voiton tällä kertaa. Saimme sentään pitää siihen saakka haalimamme pisteet, joita kertyi huimat 60. Mutta souvat, ne oli päivän korkeimmat ykkösluokassa. Me VOITETTIIN! Voi hyvänen aika! Toiseksi sijoittui Lunan pätevä velipoika Roihu ja Mari, heidän ensimmäisissä kisoissaan, onnea vielä tätäkin kautta!

On tämä vaan kummallinen laji. Musta tuntuu että mä en osaa mitään. En ymmärrä lajista hölkäsen pöläystä. Mun koirat on ihan keskeneräisiä. Ja mitä hittoa?! Me ollaan palkintopallilla kerta toisensa jälkeen! Voiko se sittenkään olla pelkkää moukantuuria? Toivottavasti ei :) On mulla ainakin hirmuisen pätevät pikkukoirat joiden kanssa opetella paremmaksi ohjaajaksi ja kulkea tätä mielenkiintoista matkaa! Ja kaikenlisäks mulla on hyvä ystävä auttamassa ja opastamassa, ja se jos mikä on upeeta!

Kuvia kisoista täällä. Kiitos Päiville kun vielä viitsit roikottaa mun kameraakin!