Meidän jengi on asettunut tukevasti Rekijoen maaperälle. Täällä on niin hyvä olla, että ei malttais edes töihin lähteä ;)
Onneksi vierailijoita on piisannut, ettei vallan tänne erakoiduta. Leenakin kävi meidän kanssa
eksymässä lenkillä koko laumansa kanssa :) Lenkki sisälsi metsässä
rämpimistä maitohapoille saakka retkeilyä ja
vaarallisen jännittävän tieosuuden rekkoineen, busseineen ja takseineen (eikä mukana seitsemällä koiralla ensimmäistäkään hihnaa tai pantaa). Mutta hyvin me vedettiin. Kaikki löydettiin
tekniikan hyvän suuntavaiston avulla takaisin ehjänä Havulaan :) Oltiin siis kahvimme ja herkkumme ansainneet. Kiitos Leenalle
eksymis ulkoiluseurasta, toivottavasti uskallat tulla uudelleenkin!
Se olikin sitten Jalliksen viimeinen pidempi lenkki ennen pentujen syntymää. Pakko heivata tahtia, maha on niin valtavan suuri, että se hidastaa tahtia jo ihan oikeasti. Tyydytään tepsuttelemaan kotikulmilla Jalliksen ehdoilla. Enää ei tarvitse kauaa odotella pikkuisia, ihanaa!
Helmi ja Luna ovat jatkaneet joutenoloa. Lunasta alkaa huomata, että aivotöitä tarvittais jo. Pitää ryhdistäytyä jahka vapaat alkaa parin päivän päästä.
Kuvasaastetta tietysti pitää olla myös:
|
Vielä on vauhtiakin hetkittäin |
|
Helmi-lumilinko |
|
Lunta riittää! |
|
Pötseli :) |
|
Lunan normihommaa... |
Kirjoittelen taas meidän höpinöitä jossain vaiheessa, vaikkakin tuo pentublogi taitaa olla tällä hetkellä aktiivisempi :)
1 kommentti:
Voe tota mamukkaa <3 <3..
Lähetä kommentti