Heippa vaan!

 Blogielämä on jäänyt historiaan, mutta huiskaisempa jonkinlaiset kuulumiset kuitenkin tännekin puolelle. Tavaksi en toki lupaa moista ottaa, itseni tuntien.

 Luna täytti toukokuussa jo 9-vuotta, ja on olosuhteet huomioiden tällä hetkellä oikein mukavassa kunnossa. Se on saanut jopa takapäähänsä lihaksia, joten liikkuminen on ollut aika mallikasta jo pitkään. Se ei kuitenkaan enää jaksa samanlaista hullunmyllyä pitkään ja lenkeilläkin siitä selvästi näkee kun voimat alkaa ehtyä. Muutaman kerran olen havainnut myös asentotunnossa vilppiä, samoin hännän käytössä on joskus vajetta. Mutta kun oireet on näin lieviä ja kipuiluihin auttaa lääkenappi tarvittaessa, niin täysillä eletään :)

Jallis voi hyvin ja nauttii elämästään :) Siitä on tullut oman arvonsa tunteva rouvaskoira. Kisailtukin ollaan maltillisesti ja aina joskus onnistuttukin. Meillä on nyt kaksi ykköstulosta 3-luokasta, joten yhtä uupuu valioitumisesta. (Niin ja se näyttelytulos... josta en ole ollenkaan varma lähdetäänkö edes koittamaan.)

Maukka perusjätkä on paiskinut töitä hartiavoimin. Ja siinä ohessa koittaut hiukan treenata, olla apukoirana muille, ja juosta kaikissa mahdollisissa kilpailuissakin. Ei pääse helpolla perheen luottopakki. Manna on pärjännytkin välillä kisoissa hienosti, meillä on kaksi ykköstulosta 3-luokasta (yhtä vaille valio, niin ja se näytelmäjuttu, hmph.) ja karsinnoista on keräilty pisteitä SM-kilpailuja varten. Ans kattoo mihin päästään mukaan. Mannan kanssa pitää toivoa seesteisiä kelejä, kun hermot ei meinaa kestää ukkosia :(

 Pisamuru, pikku Lissukka on elänyt edelleen vaarallista elämää. Taitaa olla sen kohdalla toiveajattelua että meno joskus tasottuisi. Villi mikä villi. Jalka on kestänyt kohtuudella tahdissa, pientä rasitusoireilua lukuunottamatta. Toistaiseksi kaikki suhteellisen hyvin siis :)
Ollaan päästy aloittelemaan kisataivaltakin, nyt ollaan saavutettu kilpailuoikeus 3-luokkaan, mutta sinne ei mennä kuin ehkä ensi vuonna vasta. SPKY:n perusrata käytiin myös suorittamassa pari viikkoa sitten.

Kesälomareissu tehtiin taas perinteisesti Skotlantiin. Se on kyllä paimenkoiraihmisen Luvattu Maa. On siellä upeaa! Maisemat, eläinkulttuuri, kaikki. Kyllä sielu on sinne menetetty jo vuosia sitten. Nyt taas pitää vuosi lusia, että saa säästettyä ensi vuoden matkaan.  

 Meinasi vallan unohtua, että onhan laumamme kasvanutkin kahdella jäsenellä sitten viime raportin. Hiirenloukut Ansa ja Kita on vauhdittaneet tätä muutenkin niin seesteistä elämäämme marras-joulukuun vaihteesta saakka.

Täältä tähän. Mannala kuittaa :)

Muistoissa Helmi

 "Kuinka onnekas olenkaan, että minulla on jotain sellaista, joka tekee hyvästien jättämisestä niin vaikeaa." ♥
                                                                        - Nalle Puh-
Vaikka sen tietää, ei siihen koskaan ole valmis.

Helmi eli elämänsä täysillä. Niin täysillä, että kroppa vanheni paljon ennemmin kuin mieli.
Viime sunnuntaina täysin yllättäen tuli aika päästää rakas mummo taivalliseen korppijahtiin.

Niin mahdottoman pahalta tuntuu vaikka tietää että Helmin on hyvä nyt. Taivaskin itkee.

VAPAA! Juokse täysillä rakas mummo. 

FB:n koirakuvahaastste

Facebookissa kiertää parhaillaan mukava koirakuvahaaste. Tarkoituksena julkaista kuvia ja tarinoita karvaisista ystävistämme :)
Ajattelin kopioida kuvat tänne blogiin, kun tuolla fb:ssä kaikki painuu niin nopeasti historiaan

1/5 Helmi
Helmi on mun ensimmäinen oma koira. Helmin kanssa on kokeiltu ja koettu kaikenlaista. Tutustuttiin koiraharrasteisiin monissa lajeissa (toko, agility, haku...).
Helmi oli mitä parhain tallikoira. Se viihtyi tallin pihalla mainiosti, istui tukevasti kärryillä ajolenkeillä ja juoksi hevosten mukana ratsastuslenkit.
Se on aina ollut sosiaalinen ja kiltti, semmoinen kaikkien kaveri, luottoystävä.
Helmillä oli kaksi pentuettakin matkan varrella, kummassakin 6 pentua.
Nykyisin mummo viettää ansaittuja eläkepäiviä nauttien maalaiselämästä ja pihalla loikoillen. Helmin vas. takajalan ristisiteet ja nivelkierukka hajosivat harmittavasti syyskuussa ja leikkauksen myötä eläkeläisen elämästä on tullut rauhallisempaa ja tylsempää, ainakin toistaiseksi. Tästäkin huolimatta mummo on laumamme kuningatar.

2/5 Luna
Luna tuli hiukan sattumalta laumaan. Mulla oli suunnitelmissa ottaa Helmin ja Matin pentu, mutta silloin astutus jäikin puolittaiseksi ja Helmi tyhjäksi. Ja jokainen pentukuumeen sairastanut sen tietää, ettei siihen ole kuin yksi lääke.
Luna olikin sitten ensimmäinen ns. työlinjainen koira. Otin sen ajatuksissa harrastaa tokoa ja pk-jälkeä. Kasvattajalle lupasin _koittaa_ paimennustakin. Luna osottautui paukkuaraksi, joten pk-lajeille saatiin sanoa heipat. Tokoiluja jatkettiin tämän erittäin kuuman ja kiihkeän otuksen kanssa voittajaluokkaan saakka. Siihen se sitten jäi, kun se paimennuskokeilu otti niskalenkin ;)
Lunan kanssa paimennettiin perusradan ja muutaman ykkösen kisan verran, kunnes selkämurheet vei aivan liian varhain sairaseläkkeelle. Lunan selkä leikattiin 3 vuotta sitten. Halvausoireet jäi leikkaussaliin, mutta muut murheet on seuranneet pitkään mukana. Tänä päivänä Luna voi oikein hyvin. Kesäaikaan kukaan vieras ei huomaa Lunassa mitään vikaa. Lämpö tekee hyvää sen kropalle :)
Nautitaan kaikista yhteisistä hyvistä päivistä täysillä!

3/5 Jallis
Jallis, elämäni ilo ja valo. Tämmöinen koira taitaa osua vaan kerran kohdalle.
Yhdellä sanalla kuvaillen: Timangi.
Jallis tuli pienenä, matoisena, mutta niin kovin kovin iloisena ja suurella sydämellä kellarista Ruotsista. Päivi sen mulle hommasi. Jalliksen oli tatkoitus olla sijoituskoira, mutta kaikki ei aina mene niinkuin suunnitellaan.
Jallis on aina ollut niin positiivinen koira, että sen hyväntuulisuus tarttuu vaikka väkisin!
Ihan sama mitä teet sen kanssa, se tekee sen täysillä. Sen miellytämisen halu tursuaa yli äyräiden ja se on niiiiin onnellinen saadessaan huomiota.
Se on intensiivinen ja kiihkeä. Lampaat ja paimennus on Jalliksen elämä. Se on parhaimmillaan villeillä lampailla ja isoilla pelloilla. Sen olisi pitänyt syntyä Skotlannin nummille.
Se on koira jonka kanssa on mahdottoman helppoa olla ja kulkea ihan missä tahansa.
Jalliksella on kaksi hienoa pentuetta, joista olen kovin ylpeä.

4/5 Manna
Manna on mun lauman kummajainen.
Se on korvaamaton työmyyrä, joka on niin monessa sopassa jo keitetty, että harva koira taitaa ehtiä elämänsä aikana.
Se on tyypiltään sellainen työkone, jonka voi startata tarvittaessa ja laittaa varastoon taas. Manna hoitaa.
Se ei ole varsinainen lemmikki, eikä se elä miellyttääkseen muita. Sen mielestä pilkun viilaaminen on nörttien hommaa ja koti on nukkumista varten.
Se on erikoisen hassu eläin.
Vaikka se on ollut toisaalta haastava, niin samalla se on myös ehdottomasti suorin luonteeltaan mun koirista. Ei se keksi variaatioita, muttei toisaalta myöskään kestä yhtään simputtamista.
Hieno koira siitä on tullut, vaikken tänä päivänäkään vielä oikein tiedä mikä se on :)

5/5 Pisa
Vaikka meillä on Pisapikkuisen kanssa yhteistä historiaa vasta noin 4kk, tuntuu se siltä, kuin se olisi aina ollut täällä meidän kanssa.
Pisa on äitinsä kaltainen ilopilleri ja mun jalkaan kiinni kasvanut loinen.
Se tuntuu laumaan ja käteen sopivalta ja sen luonne, rakenne ja liikkeet miellyttää kovasti.
Aika näyttää mitä saadaan Pisan kanssa aikaan.

Kuulumisia ja pentukuvia :)

Loppukesän kisa- ja koekausi on parhaimmillaan. Manna on kunnostautunut hienosti niin töissä kuin kisakentilläkin. Siitä on tullut hieno koira, vaikka alkutaival paimennusmaailmassa olikin hitaan puoleinen.
Tämän kauden saldona on kuitenkin sekä SPKY:n että SKL:n perusradat ja PAIM1 ja PAIM2 "tittelit". Toisin sanoen sen kanssa saavutettiin kilpailuoikeus paimennuksen ylimpään luokkaan :)
Vielä olis muutamat kisat jäljellä tänä vuonna, ensi kaudella sitten sekä äiti, että tytär kilpailevat kolmosissa, huisia! :)

Kameraa olen käyttänyt hävyttömän vähän muuhun kuin pentujen kuvaamiseen. Tässä tasapuolisuuden nimissä muistakin kuvat ;)

 Pennut kasvaa, kehittyy ja tulee päivä päivältä villimmiksi. Ihan parasta aikaa. 4 viikkoisia naperoita jaksaa seurata loputtomasti, on ne niin hauskoja!

Yönn Timo

Sylvi

Rauha

Roope

Valo

Pisa

Saara

Tyyne

Kesäpäivitys ;)

Viimeksi kirjoittaessani hihkuin talven riemua ja nyt on kesä pitkällä ja parhaimmillaan :D Niin se vaan aika menee vauhdilla!

Historiankirjoja en ala kirjoittamaan, mutta tiivistelmäkuulumiset meinasin huiskaista Duracellien blogiin.

Mitä siis meidän kesään kuuluu?

Kesälampaat!
Jihuu! Unelmista totta. Saatiin Leenalta (Lunan kasvattaja) kesäksi oma lammaslauma jokinotkoon luonnonlaitumelle. Koiria on treenattu jonkinverran lampaiden ehdoilla, ja paljon on vietetty aikaa laitumella kaunista katrasta katsellen.

Toinen kesän (ja koko vuoden!) ehdoton kohokohta oli matka Skotlantiin!
Siellä vietimme heinäkuun kaksi ekaa viikkoa Larin, Mannan ja Piun kanssa. Mahdottoman upea ja opettavainen matka sisälsi paljon ulkoilua supermaisemissa, huippuruokia ja 14 päivää treeniä Bobbyn opissa. Ei paljon muuta voi lomalta toivoa!

Pari päivää matkan jälkeen toteutui vielä yksi unelma!
Jalliksen ja Koben pennut syntyivät 17.-18.7 välisenä yönä :)
5 tyttöä ja 3 poikaa, sekä yksi kaunis enkelipoika olivat Jalliksen tämänkertaisen mahamysteerin sisältönä. Mutta kylläpä ne vaan onkin hienonoja lapsia! Tasakokoisia, elinvoimaisia, kauniita pentuja. Jallis on taas hieno äiti ja hoitaa pikkuisiaan hartaudella.
Aikani kuluukin nyt pentulaatikon reunalla pienten elämänalkua seuraten. Ihanaa!

Pötkylöistä löydät enemmän tietoa ja kuulumiset jatkossa PENTUBLOGISTA. :)

Mitäs muuta meidän kesään sitten on kuulunut?
Ulkoilua, töitä, treeniä ja jokuset kisatkin. Tytöt on saaneet olla terveinä ja nauttia elämästään.
Pistän alle vielä jokusen kuvan meidän touhuista.

Hyvää kesää kaikille, nauttikaa lämmöstä!