maanantai 9. maaliskuuta 2009

Terveisiä Lapista!

Viime tiistaina pakkasimme viisi koiraa ja kaksi ihmistä varusteineen Satun Hondaan, ja huristelimme yön aikana Rovaniemen maalaiskuntaan. Matka sujui hyvin, vuorotellen ajettiin ja nukuttiin. Koirat matkustivat hienosti nukkuen.
Matkalla piti turistien tietysti pysähtyä poroja katsomaan :)
Keskiviikko päivä meni aikalailla matkasta toipumiseen, ja koirien kanssa ulkoillessa. Illalla saunan jälkeen ihmiset olivat niin hyytyneitä, että uni yllätti kesken tv:n katselun ;) Hyvä niin, sillä koirien bileet alkoivat aamulla jo ennen viittä :D
Torstaina huristettiin Rovaniemelle shoppailemaan. Lähinnä ruokaa, mutta tarttuipa mukaan sairaan hyvät "lumilahkeet" ja mielettömän tyylikäs pipokin.
Perjantaina suuntana oli Ranuan eläinpuisto. Siellä vierähti aikaa reippaasti, kun tätien piti tottakai kuvata lähes kaikki tarhan eläimet...
Kotimatkalla koirat (ja omistajat) pääsivät ilottelemaan mahtavalle jäälle. Loman ainoa auringon pilkahduskin nähtiin siellä :)
Lauantaina tädit uhmasivat terveyttään, ja suuntasivat Ounasvaaralle laskettelemaan. Just yläasteella oltiin viimeksi rinteessä oltu. Parin tunnin laskettelu olikin aikamoinen kuntosuoritus, jalat ihan maitohapoilla! Ihme ja kumma kumpikin skimbaaja pysyi pystyssä, eikä yhtään luuta edes katkennut :)
Välillä käväistiin mökillä syömässä, ja sen jälkeen lähdettiin lauman kanssa kunnon patikkalenkille upeisiin maisemiin. Lunta oli varmaankin 80cm, mutta jaksettiin kuitenkin kiivetä melkoisen mäen päälle maisemia katselemaan. Luna näki heti alkumatkasta metsäjussin ja päätti pyydystää sen, mutta matka katkesi ehkä 10 metrin jälkeen kun lumi hyydytti saalistajan :D Jos yhtään koiran kieltä ymmärrän, niin lumen keskeltä kuului melkoisia ärräpäitä Lunan yrittäessä epätoivoisestin jäniksen perään...
Sunnuntaina herättiin kukonlaulun aikaan (ei kuitenkaan sen kuuluisan Ranuan kukon), siivottiin mökki ja ajeltiin kotiin. Kotimatka kesti 12 tuntia. Illalla koirat hetken riehuivat omien lelujensa kanssa, sen jälkeen uni yllätti koko joukkueen.
Retkikuvia on hirmuisesti uudessa albumissa. Harmittavan pimeitä vaan, kun aurinko ei meille halunnut paistaa...
Vähän huonoja uutisia myöskin. Jaden antibiootit loppuivat perjantaina, ja oireet palasivat sunnuntaina :( Nyt ollaan taas pelkkää kysymysmerkkiä, ja tutkitaan lisää... Hitsin hitsi.

5 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Vau minkälainen lukaali teillä on siellä ollut käytössä, tosi siistinnäköinen mökki (ilman teijän tavaroita tietty ;) )! Kelpasi siellä varmasti lomailla lumen keskellä ja seikkailla paikasta toiseen.

Otetaanpa treeniä taas jossain vaiheessa!

Kati kirjoitti...

Vitsit tuota Lunan ja Helmin ilmettä tuolla albumissa :-D Silmät kuin buldogilla...
Olipa teillä lunta! Rapsutukset koko laumalle!

Kati ja PinPin

kehveli kirjoitti...

Hienoja kuvia onnistuneesta retkestä! Se arska ois jo ollu lomalle extraa...

Soile kirjoitti...

Tervetuloa etelän lumipyryyn!
Jukupätkä mitä kuvia ja miten paljon reissusta.
Pitää niitä tarkemmin oikein tsiikailla, ehkä 50 kuvaa päivässä :P

Höh sen Jaden vaivan kanssa :(

arttulan kirjoitti...

Jopas on ihania kuvia teidän reissusta. Ja voi tuota lumen määrää!!