maanantai 12. lokakuuta 2009

Paimennuspainotteista :)

Ulkoilua, laiskottelua ja treeniä. Siinäpä kai meidän mennyt viikko tiivistettynä. :)
Viikko sitten sunnuntaina treenattiin pitkästä aikaa Päivin kanssa, ja Luna päätti olla umpikuuro ja tottelematon koira :/ Se oli vakaasti päättänyt, että Päivi TARVITSEE lampaat, ja hän pitää ne Päivin luona, huuda mitä huudat! Suunta-/maahanmenokäskyä hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Huoh. Ainut positiivinen asia oli, ettei se alkanut nössöttää.
Tästä sisuuntuneena menin maanantaina pellolle kertomaan likalle totuuksia, ja putsaamaan vaikkua sen korvista. Luulenpa että ohikulkenut lenkkeilijäparikin meni mutkan takana maahan ;)
Tiistaina sitten käytiin fiilistelemässä pellolla, ja kas kummaa, kun käskyt menikin hyvin läpi! :)
Perjantaina harjoitukset jatkuivat Päivin seurassa. Tehtiin jälleen hakuja. Tällä kertaa Pumppanen sai kummasti tuotua tädit mulle Päiviltä! Muutenkin kuunteli melkoisen hyvin :) Treenattiin jakoakin.
Eilen treenattiin jälleen Päivin kanssa. Luna harjoitteli poispäin kuljetusta pitkälle, niin etten saanut lähteä perään kävelemään sen avuksi. Ei helppoa, mutta kyllä se ihmeesti tehtävästä suoriutui! Sen lisäksi treenattiin taas jakoa, Luna ei ehkä ole vielä ymmärtänyt ideaa, mutta hauskaa sillä oli! :)
Parasta koko viikon paimennustreeneissä: Se ei enää paineistu liikaa uusista asioista, ja sillä on hirmuinen motivaatio! Jee!
Jallis on saanut myös pari kertaa treenata kuljetusta liinassa. Hyvin se kävelee :)
Torstaina lenkkeiltiin upeassa syyskelissä Aneten lauman kanssa. Laittelin kuvia albumiin.
Sunnuntaiaamuna oli upea pakkaskeli! Mittarissa -7 astetta. Käytiin pitkä lenkki kauniin kuuraisessa maisemassa.
Tokoiltu ollaan myös. Liian laiskasti tosin. Jahka tämä viikko vielä sinnitellään juoksuisten kanssa, niin sitten ryhdistäydytään! Olis tosi kiva saada treeniseuraa, vapaaehtoisia?

2 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Täältä löytyy reenikavereita tokoon ;)

Tanja kirjoitti...

Tanja alahan tulla sieltä! :)