sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Uskomaton päivä!

Kilpailijoita odottamassa palkintojenjakoa
Tänään koitti pitkään odotettu ja pelätty päivä. SBCAK:n kisat Kiikalassa ja minä mukana molempien paimenteni kanssa! Jännitti niin maan vietävästi, lähinnä Jalliksen takia. Muutenkin jännää, kun tietää koiran olevan vielä reilusti keskeneräinen, eikä lauantaina tehty treeni ollenkaan helpottanut jännitystä Jalliksen ajaessa lampaat tukevasti tolppahenkilölle... Mutta näillä eväillä, minkäs teet. Lunaan on tullut jo tietynlainen luotto. Tiedän jo mihin se pystyy ja mihin ei. Ja osaan "käyttää" sitä.
Aloitettiin Lunan kanssa ykkösluokka. Lähetin oikealle. Vallan hieno hakukaari :) Nosto Lunamaisen hidas, mutta sieltä ne lampaat vaan kääntyivät yksi toisensa jälkeen. Kuljetus ohjaajalle meni ihan mukavasti, hiukan oltiin pois linjalta jossain vaiheessa, mutta tempo oli ihan hyvä. Tolpankierto tais sujua ihan ok:sti, mutta poispäinajo oli sitten taas sellaista iloista serpentiiniä. Välillä linjalla ja taas mutkitellen sinnetänne. Kaikki lampaat sentään porteista. Peruskuljetus meni ihan hyvin, kaikki lampaat taas porteista läpi. Häkitys oli hieno. Varmasti tädit sisään, humps vaan, ja ovi kiinni. Koira sisään ja vallan fiksusti taakse. Lampaat ulos ja hallintaan. Jee. Hyvä fiilis.
Tässä pisteet:
  • Hakukaari 20/20
  • Nosto 7/10
  • Kuljetus ohjaajalle 17/20
  • Poispäinajo 6/10
  • Kuljetus 17/20
  • Häkitys 10/10
  • Häkistä ulosajo 10/10
Yhteensä: 87p (haku 44p) PPR1, PAIM1, 1-tulos :))
Sitten pikavauhtia Luna aitaan kiinni ja Jallis autosta. Ja taas seistiin lähtöpaikalla. Mietin pitkään kummalta puolelta laitan hakuun. Päädyin kuitenkin oikeaan, jonne on mennyt laajemmin, joskin usein menee yli... Sain kuin sainkin Jalliksen maahan melko hyvään kohtaan, hiukan tais mennä yli, muttei niinkään merkittävästi. Nosto oli hieno, hiukan vinosta tuli, mutta päättäväisesti tädit liikkeelle ja mun suuntaan ;) Kuljetus mulle oli HIENO. Vau. Mä vaan seisoin ja tuijotin hienoa koiraani. Tasainen vauhti ja hienosti suoraan. Koko ajan koira itse korjaili vedon puolelle. Tolpan kierto meni piiiitkäksi, mutta saatiin sentään lampaat käännettyä oikeaan suuntaan. Poispäinajo oli mutkittelua, mutta taidettiin saada kaikki lampaat porteista, en oo varma. Kuljetus meni ihan kivasti, kaikki lampaat 2.porteista läpi. Häkitys hirvitti etukäteen, mutta niin vaan saatiin tädit häkkiin! Kerran kääntyivät ovella katsomaan onko pakko jos ei haluu. Muuten ihan jees. Jallis häkkiin, taakse siirtäessä teki pikkuisen loikan kohti lampaita kun meinas hirvittää, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja ehkä yks päivän tyytyväisimmistä ohjaajista poistui radalta naama korviin saakka virneessä :) Mun pentu oli pätevä!
Tässä pisteet:
  • Hakukaari 19/20
  • Nosto 9/10
  • Kuljetus ohjaajalle 19/20
  • Poispäinajo 3/10
  • Kuljetus 17/20
  • Häkitys 8/10
  • Häkistä ulosajo 8/10
Yhteensä: 83p (haku 47p) PPR1, PAIM1 2-tulos :))
Tuomarina ykkösluokassa toimi Päivi Nietosvaara
Lopputuloksena kaksoisvoitto mun tytöille! Käsittämätöntä! Luna siis voitti, Jallis toinen! Eihän tällaisesta voi nähdä edes unta?!
Voittajien on helppo hymyillä :) vas. Mia Laamanen ja Sun 3.sija (+Spice) , tuomari Päivi Nietosvaara ja me.
Kuvista kiitos Heljä Marjamäelle!
Nyt tää ohjaaja hymyilee idioottimainen virne naamallaan ja ihailee uusia pokaaleja palkintohyllyssä :) Kyllä tuntuu hyvältä. Tästä on niin maan perusteellisen hienoa jatkaa kohti seuraavaa kisakautta ja uusia kujeita!
Suuri kiitos kuuluu taas Päiville, joka jaksaa meitä koutsata,( ja kerran toisensa jälkeen kärsivällisesti vääntää asioita mulle rautalangasta), tsempata ja kannustaa, ja potkia eteenpäin tällä hurjan mielenkiintoisella, joskin mutkikkaalla tiellä. KIITOS!
Onnea kaikille muillekin tuloksiinsa tyytyväisille ja varsinkin Päiville, Joskille ja Mialle hienoista radoista tänään!

5 kommenttia:

kehveli kirjoitti...

Suuret onnittelut taitaville!

Mari kirjoitti...

Paljon onnea, kylläpä teillä meni upeasti!

Unknown kirjoitti...

Onnittelut!! :)

Tanja kirjoitti...

Onnea vielä kerran taitaville paimenille ja ohjaajalle :))))

Marju kirjoitti...

Just katselin tuloksia netistä ja huomasin teidän upean menestyksen. Onnea molempien koirien + ohjaajan hienosta työskentelystä!! :)