maanantai 13. joulukuuta 2010

Kamera ulkoilee :)

On taas ollut sellaiset kelit, ettei kameraa vaan yksinkertaisesti ole pystynyt jättämään kotiin.
Perjantaina hurautin hurjan joukkoni kanssa Rekijoelle Haalin jokinotkoihin "mäenlaskuun" kun keli oli mitä täydellisin :) Tunnin verran mentiin rinteitä ylös-alas, ja koskematon hanki oli sen jälkeen muisto vain! Tämän retken tuotoksena ontuva Helmi, kolme hyytynyttä koiraa ja hirmuinen määrä onnistuneita valokuvia. Valokuvatukset nähtävissä täällä, muita tuotoksia voi tulla meille tapaamaan livenä.
Mäenlaskua Helmin tyyliin!
Vika alhaalla on mätämuna!
Myyryjä myyryjä, kaivaminen on kivaa!
Lauantai oli (onneksi) pilvinen päivä, mutta sunnutaina noustiin pirteänä -19 asteiseen aamuun ja auringonhan se toi tullessaan. Siispä äidin ja laumansa kanssa Lammenjärven jään kantavuutta koittamaan. Pilkkijöiden jälkiä näkyi lumella, joten ensimmäiset rohkeat emme siellä olleet. Hyvin kantoi jää, vauhtia laumalla riitti ja paljon kuvia tuli taas. Tassut vaan palelivat pienimmällä ja suurimmilla... Kuvia on reippaasti sekä meidän, että äidin albumissa. Tervemenoa katselemaan!
Helmi on vanhentunut, sellaiset 10 vuotta :)
Kaunista talvimaisemaa suolta
Pieni Martta pompsahteli isompien mukana tottakai :)
Kultapoika Kössi
Tyyralla melkoinen virne naamalla :D

Ei kommentteja: