Duracellit: Osapuoli 2 Valkohäntäpeura

Olenkohan muistanut blogissa edes mainita, että vaihdoin auton mukavampaan koirankuljetuskiesiin tuossa reilu kuukausi takaperin? No eniveis, Nissanin tuli aika lähteä muille maille ja sen tilalle tuli Sinikka. Sinikka on Peugeot Partner, ja nimensä hän ansaitsi jo ensikohtaamisella Tuusulassa. Mulla ei ollut muuta väliä värillä, mutta keltaista tai sinistä autoa mulle ei tule ;) Vaan kuinkas sitten kävikään... Väristään huolimatta kärry osottautui oikein oivaksi peliksi, mukavan halpaa (jos niin voi näillä polttoainehinnoilla mistään sanoa!) ajoa, ja koirille sekä tavaroille tilaa varsin kiitettävästi. Kauan en siis saanut tästä nauttia, vaan:

11.11.11 ei totisesti ollut meille onnenpäivä! Olin ajamassa aamulla töihin Lohjalle, kun Herra-Peura päätti haluta Sinikan kyytiin. Pilkkosen pimeästä metsästä, suoraan hanttarin ovea päin silmät auton valoissa kiiluen. Peura "kimposi" suoraan takaisin metsään ja minä ajoin lähimmälle bussipysäkille kiroillen tarkistamaan vauriot. Ovi ja lokari mutkalla, valoumpio palasina ja konepellissä pieni kolhu sarvesta. Karvoja oven listan välissä ja lampun reunan alla. Eikä jälkeäkään Herra-Peurasta enää, sen kävivät tarkastamassa metsästysseuran miehet koiran kanssa. Ilmeisesti peura selvisi mustelmilla, kun verta ei ainakaan tullut. Tai sitten se paineli syvälle metsään kuolemaan sisäisiin verenvuotoihin, sitä emme koskaan saa tietää. Sitten hakemaan äidiltä auto lainaan ja Lohjalle. Sieltä sitten taas kotiin ja hakemaan oma auto ja Saloon poliisiasemalle sekä autokorjaamolle kartoittamaan vahingot tarkemmin. Onneksi auto säilyi kuitenkin ajokunnossa ja tänään sainkin sen sitten laitettavaksi. Sinikka meni siis plastiikkakirurgille kasvojenkohotukseen. Jos korjaus- ja maalaustyöt menee suunnitelmien mukaan, saan auton takaisin keskiviikkona-torstaina. Toivotaan parasta.

Viime viikon olinkin sitten taas töissä Karjaalla hoitelemassa näitä ihania pikkutyttöjä ja muita navetan asukkeja:

Koska matkaa on tunnin verran suuntaansa, koitin järjestää jokaiselle päivälle jotain aktiviteettia aamu-ja iltanavettojen välille, ettei tarvinnut kotiin saakka ajella. Maanantaina ja keskiviikkona ulkoiltiin Leenan kanssa Pohjankurussa. Kiitos jälleen kerran päivähoitopaikasta :)

Luna ja Saana, serkukset

Tiistaina ajelin Tammisaareen koska keli oli mitä hienoin! Teki niin kovasti mieli meren rannalle. Aikani ajeltuani löysinkin oikein kivan ulkoilupaikan ja tytöt saivat mennätuulettaa ronskin tunnin. Kovin kauas ei uskallettu lähteä, kun en tiennyt mitä ranta tuo tullessaan, kenties oltaisiin päädytty jonkun mökille vierailemaan. Hiukan piti koiria rajoittaa, koska näiden mielestä olisi vielä ollut vallan hyvät uimakelit :)

Kuvia albumissa

Kivaaaaa!

Maailman kauneimmat ja fiksuimmat koirat ;)

Helmi liitelee laiturilla

Missä kivi, siellä Jallis. Aina.

Ihana Pumppis. Kerrankin jotain muuta kuin väijykuva :)

Torstaina sitten ajelin Lohjalle katsomaan Mian maratoonarilampaiden vointia ja samalla toki myös treenaamaan. Sieltä sitten hetken mielijohteesta ja äidin vinkistä hurautin Liessaareen ulkoilemaan, kun aikaakin oli jäljellä yllinkyllin. Saari oli oikein kaunis paikka ja kesällä varmasti tosi upea! Toki moisella alueella liikkuu muitakin ihmisiä ja koirien vapautta oli rajoitettava harmittavasti. Jallis sai olla kuitenkin vapaana oikeastaan koko ajan, koska se on niin käsittämättömän fiksu, kuka lie opettnut sille noin hyvät käytöstavat.

...mitä tähän lisäämään...

Lauantaina ja sunnuntaina meillä olikin täällä hoitokoira Martta. Jalliksella ja Martalla oli tosi hauskaa yhdessä :) Käytiin kunnon lenkki Hyyppärän rinteissä ja notkoissa, muuten vietettiin ihan kotipäivää.

Sunnuntaina lastattiin Sinikkaan 6 koiraa ja kaksi muijaa ja hurautettiin Lohjalle treenaamaan maratoonareiden kanssa. Vietettiin oikein mukava ja leppoisa päivä hienossa pakkaskelissä ja mukavassa seurassa. Koirat tuli treenattua ja sen lisäksi seurusteltiin ja kahviteltiin. Olipa kivaa! Kiitos Mia, Päivi ja Anne-Maria! :) Kuvia löytyy täältä.