Heippa vaan!

 Blogielämä on jäänyt historiaan, mutta huiskaisempa jonkinlaiset kuulumiset kuitenkin tännekin puolelle. Tavaksi en toki lupaa moista ottaa, itseni tuntien.

 Luna täytti toukokuussa jo 9-vuotta, ja on olosuhteet huomioiden tällä hetkellä oikein mukavassa kunnossa. Se on saanut jopa takapäähänsä lihaksia, joten liikkuminen on ollut aika mallikasta jo pitkään. Se ei kuitenkaan enää jaksa samanlaista hullunmyllyä pitkään ja lenkeilläkin siitä selvästi näkee kun voimat alkaa ehtyä. Muutaman kerran olen havainnut myös asentotunnossa vilppiä, samoin hännän käytössä on joskus vajetta. Mutta kun oireet on näin lieviä ja kipuiluihin auttaa lääkenappi tarvittaessa, niin täysillä eletään :)

Jallis voi hyvin ja nauttii elämästään :) Siitä on tullut oman arvonsa tunteva rouvaskoira. Kisailtukin ollaan maltillisesti ja aina joskus onnistuttukin. Meillä on nyt kaksi ykköstulosta 3-luokasta, joten yhtä uupuu valioitumisesta. (Niin ja se näyttelytulos... josta en ole ollenkaan varma lähdetäänkö edes koittamaan.)

Maukka perusjätkä on paiskinut töitä hartiavoimin. Ja siinä ohessa koittaut hiukan treenata, olla apukoirana muille, ja juosta kaikissa mahdollisissa kilpailuissakin. Ei pääse helpolla perheen luottopakki. Manna on pärjännytkin välillä kisoissa hienosti, meillä on kaksi ykköstulosta 3-luokasta (yhtä vaille valio, niin ja se näytelmäjuttu, hmph.) ja karsinnoista on keräilty pisteitä SM-kilpailuja varten. Ans kattoo mihin päästään mukaan. Mannan kanssa pitää toivoa seesteisiä kelejä, kun hermot ei meinaa kestää ukkosia :(

 Pisamuru, pikku Lissukka on elänyt edelleen vaarallista elämää. Taitaa olla sen kohdalla toiveajattelua että meno joskus tasottuisi. Villi mikä villi. Jalka on kestänyt kohtuudella tahdissa, pientä rasitusoireilua lukuunottamatta. Toistaiseksi kaikki suhteellisen hyvin siis :)
Ollaan päästy aloittelemaan kisataivaltakin, nyt ollaan saavutettu kilpailuoikeus 3-luokkaan, mutta sinne ei mennä kuin ehkä ensi vuonna vasta. SPKY:n perusrata käytiin myös suorittamassa pari viikkoa sitten.

Kesälomareissu tehtiin taas perinteisesti Skotlantiin. Se on kyllä paimenkoiraihmisen Luvattu Maa. On siellä upeaa! Maisemat, eläinkulttuuri, kaikki. Kyllä sielu on sinne menetetty jo vuosia sitten. Nyt taas pitää vuosi lusia, että saa säästettyä ensi vuoden matkaan.  

 Meinasi vallan unohtua, että onhan laumamme kasvanutkin kahdella jäsenellä sitten viime raportin. Hiirenloukut Ansa ja Kita on vauhdittaneet tätä muutenkin niin seesteistä elämäämme marras-joulukuun vaihteesta saakka.

Täältä tähän. Mannala kuittaa :)