tiistai 14. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen ohjelmat

Lauantaina käytiin katsomassa Iso-Valkeen kevättä neljän koiran kokoonpanolla. Ihanan lämmin päivä! Kierrettiin järven ympäri, ja toki grillattiin makkaraa ja kuvattiin koiria. Aikaa hurahti ulkoillessa melkein neljä tuntia :) Ainoastaan jäätilanne hirvitti, paikoittain ranta oli jo sula, mutta suurimmaksi osaksi vielä jäässä. Siinä sai olla tarkkana ettei ryhmärämä ryntäillyt heikoille jäille!
Sunnuntaina hurautettiin Satun ja Tompan kanssa Kupittaalle mätsäriin. "Kiikalan joukkue" edusti hyvin, ja kotimatkalla palkintoja oli auto pullollaan :) Luna oli sinisten 3. Seistä jaksoi vaikka tuomiopäivään saakka (kun vilautti palloa välillä) , hyvin antoi kopeloida ja hampaat katsoa, mutta liikkumista on kyllä syytä vähän harjoitella ennen virallista koitosta ;) Oli laukkaa, loikkimista ja seuraamista :D Jade esiintyi kuin vanha kehäkettu :) Harmittavasti Lunan ja Jaden kehät meni päälekkäin, ja en päässyt itse Jaden kanssa sinisten kehään. Kiitos Karoliinalle heittäytymisestä tilanteeseen :)
Satun Tomppa räjäytti koko potin ollen BIS3! Onnea kauniille karvaiselle omistajineen :)
Mätsärikuvia
Alla "kuvakertomus" siitä kuinka helppoa on pose'-kuvien ottaminen ;) Suurenee klikkaamalla...
Maanantaina oltiin Marttilassa kannustamassa tuttuja tokoilijoita. Hirmuisesti oli Tassulaisia kisaamassa, heistä (ja vähän muistakin) kuvia täällä.
Kiva oli treffata myös Kati ja Pinto, sekä Kirsi ja bernit! Saatiin treenattuakin porukalla :) Kiitos!
Kaikenlaisissa koirailuissa meni pääsiäisen pyhät, ja tulipa Tomppa-ruunankin kanssa puuhasteltua vähän normaalia enemmän :) Nyt sitten paluu arkeen taas...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tehän olette vanhoja näyttelijöitä! Tuohan sujuu vallan mainiosti, Onnea menestyneille!
Kannustettiin Marttilassa "Kiikalan" joukkuetta kovasti! Kylmä päivä, mutta mitäpä ei koiraharrastuksen vuoksi kärsisi ;-) Terveisiä koko porukalle ja p.s. laskekaa pisteenne vielä kerran...
Lunan edistyminen oli niin hieno juttu! Ei paineen painetta koko aikana. Vaikka vielä nappasin Pumppasen "kyläilemään" kanssani ilman Tanjaa. Paimennus on tehnyt hyvää Lunalle :-D

Kati ja Pinto

Mia kirjoitti...

Kiitoksia maanantain seurasta ja kuvailemisesta, ihan lupaa kysymättä napsasin sieltä jo muutaman todistamaan paikalla olomme kokeessa..! Ja paikallaanmakuun onnistumisen!

Katsellaan, jos vaikka tulisi aktivoiduttua Kiikalassa oleskelussa toukokuun aikana!

Soile kirjoitti...

WAUUU!
Lunasta onkin sitten tulossa "showdog"..?

Onnea, onnea hienosti menneestä mätsäristä!

Ihania kuvat;
Jadesta pokaalivarkaissa :))

Päivi Nietosvaara kirjoitti...

Ai auttaa paimennus. No, Tanja, kohta aletaan taas treenaamaan. Kunhan tuo karitsointi huippu hieman hellittää.

Anette kirjoitti...

Noi teitin kuvat on kyllä vaan niin loistavia!:)
Ja onks toi Jartsa kun ravaa niin kauniisti?..siis Hitsi..
Ja Luna nyt on aina kaunis..:)