perjantai 18. kesäkuuta 2010

SPKY:n kisat

Paimenkoira Pumppanen kisaili tänään kahden startin verran Somerolla. Ensimmäisellä radalla hakukaari jäi vajaaksi, sain käskytellä lisäkäskyjä. Kuljetus ohjaajalle oli kiero banaani, kun lampailla oli vetoa varikolle, eikä Luna saanut niitä käännettyä tarpeeksi. Olis pitänyt ymmärtää lähteä auttamaan lähemmäs. Poispäinajo oli jonkinlaista peesailua, linjoista ei tainnut olla tietoakaan. Poikittainen pätkä mentiin vaudikkaasti kohti varikkoa, ja viimeinen kuljetuspätkä meni ihan mukavasti kai. Häkitys oli hieno. Aikaa siinä vähän meni, mutta homma oli hanskassa hela tiden :) Pumppis hoiteli sen homman upeesti! Sijoitus 3. pisteitä 66/90. Tuomarina oli Annika Paarvio.
Toinen rata pelattiin varman päälle. Lähetin Lunan hakuun, ja koiran kiertäessä kipitin itse lähemmäs lampaita avustamaan. Nosto olikin sairaan hieno ja rauhallinen. Saatiin siitä täydet pisteet :) Kuljetus ohjaajalle olikin vaan lyhyt pätkä, mutta se tultiin hienosti hallinnassa. Koitin jatkaa tolpalta poispäin kuljetuksena, mutta se tuntui ihan toivottomalta idealta, joten vaihdoin suosiolla peruskuljetukseen. Saatiin lampaat tosi hyvin rauhoittumaan, ja luulen että paineltiin aikalailla oikeita linjojakin! Häkitys meni muuten hienosti ja rauhallisesti, mutta häkkiä lähestyessä lampaat ehtivät tulla häkin viereen, eli sen verran ylimääräistä säätämistä. Uskomatonta mutta totta: Tämä varmisteltu rata riitti VOITTOON! Pisteet 56/90. Tuomari Severi Hirvonen
Voi miten tyytyväinen olen Lunaan! Ei ehkä ne kaikkein tyylikkäimmät radat, mutta kunnialla läpi! Ja häkitys on Lunan kanssa kivaa. Sitä saa siirreltyä vaikka puoli askelta kerrallaan :) Kiitos kaikille kannustajille ja maailman parhaalle Päivi-koutsille joka jaksaa meitä potkia eteenpäin! Nyt me leijutaan korkealla. Toivottavasti ei satu kauhean lujaa kun täältä taas pudotaan maan pinnalle...
Pumppasen palkinnot. Ei pitäis heti nälkä yllättää :)

4 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Upeeta ja mahtavaa, onnea ihanalle siskotytölle!!!

t. Roihu

kehveli kirjoitti...

Suuren♥suuret Onnittelut!

Tanja kirjoitti...

Onnea taitavalle koirakolle :)

Anonyymi kirjoitti...

Goutsi kiittää ja onnittelee Lunaa ja kuskia. Ahkera treenaaminen on kaiken salaisuus ja te olette oikeasti olleet tosi ahkeria ja huolellisia. Hyvä TYTÖT!

Terv. PäiviN