sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Paimennuskisat

Tänään tehtiin historiaa. Kaikkien aikojen ensimmäiset viralliset paimennuskisat järjestettiin Kiikalassa, Nietosvaaralla. Kilpailijoita oli 20, ja me saimme Lunan kanssa kyseenalaisen kunnian osallistua! (ts. meidät ilmoitettiin valmentaja Päivin toimesta, vasten tahtoa, hih hih!)
Me starttasimme Lunan kanssa kuudensina. Odotellessa Luna keksi paineistua, kun Elisa käskytti isä-Lukaa pellolla. Luna yritti poistua paikalta, ja piiloutua tuomarin kärryn alle... Ehdin jo ajatella että se oli sitten siinä. Mutta ei. Lähtötolpalta Pumppanen ampaisi matkaan mielettömällä vauhdilla, ja teki ison ja upean hakukaaren :) Samoin nosto meni enemmän kuin putkeen, ja kuljetuskin liian hyvin :) Poispäinajokin sujui ihan yli odotusten!
Sitten kämmäsin minä. Kuljetettiin lampaita kohti seuraavia portteja. Sinnepäin lampailla oli kova veto, ja vauhti olikin liian kova. Ennen portteja pistin Lunan eteen pysäyttämään, ja kurvasin vaan kohti lähtötolppaa pelastaakseni lampaiden leviämisen, ja seuraavaa "tehtävää" suorittamaan ;) No sehän ei ollut sallittua ollenkaan, joten mentiin uudestaan yrittämään portteja, läpi ei lampaita saatu tässäkään vaiheessa, muttei myöskään karkuutettu niitä :)
Häkitys sujui kuin elokuvissa (ainakin ylpeän ohjaajan mielestä!) Luna oli rauhallinen, ja niin minäkin ;) Sinne ne tädit lompsi kiltisti häkkiin, ja Luna toimi ammattilaisen tavoin. Siis vau. Mun koira kuunteli ja totteli mielettömän hienosti käskyjä koko radan ajan! Edes oma sählääminen ei harmita, nyt tiedän miten toimitaan! Kantapään kautta...
  • Hakukaari 18/20
  • Nosto 10/10
  • Kuljetus ohjaajalle 13/20
  • Poispäinajo 5/10
  • Kuljetus 1/20
  • Häkitys 9/10
  • Häkistä ulosajo 7/10
Tuomarin kommentit: Arbetsvillig hund, men saknar ett lägre tempo. Förare saknar tävlingsrutin, blir bättre.
Pisteet yhteensä 63/100 3-tulos ja PPR1 :) Sijoitus 10/20
Lisää äidin ottamia kuvia täällä ja kaikki tulokset löytyy täältä.
Yhtä kokemusta rikkaampana jatkamme Pumppasen kanssa kohti uusia haasteita :) Kiitos Päiville painostuksesta, ei se ollutkaan ihan hirveetä ;) Ja mielettömästi onnea Piskin ja Villen upeista suorituksista!

21 kommenttia:

henna säävälä kirjoitti...

Paljon onnea!!! Ootte huippuja!!! :D

Mari kirjoitti...

Paljon onnea vielä tätäkin kautta hienosti alkaneesta kisaurasta!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein paljon onnea taitavalle Lunalle ja ohjaajalle! Hyvähyvä:)
t; Johanna&Luca&Gem

Soile kirjoitti...

Hieno aloitus.
Onnea onnea!!

Ootte huippuja.

Johanna ja bc Wilma kirjoitti...

Siis UPEETA :) Onnea taitavalle koiralle sekä ohjaajalle !!

Johanna

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vielä tätäkin kautta!
Pahoittelen,kun aiheutin Lukan kanssa ylimääräistä jännitystä Lunan kisastartille... :(

-Elisa-

Tanja kirjoitti...

Elisa: Jokainen käskyttää koiriaan niinkuin tahtoo, meidän Pumppanen vaan sattuu olemaan "hieman" herkkis :D
Sen sielunelämä vaikuttaa olevan välillä ihan muusta maailmasta ;)

Heini kirjoitti...

Onnittelut syntymäpäivä-kaimalle paimennustuloksesta! :)

t. Aatos

kehveli kirjoitti...

Hienoa Tanja ja Pumppanen!

Tanja kirjoitti...

Onnittelut vielä tätäkin kautta! Te ootte super taitavia :)

Anonyymi kirjoitti...

Me ollaan teistä niin ylpeitä!

Kati ja Pinto

Lauran lauma kirjoitti...

Wautsi, onnittelut½

Joski kirjoitti...

Bra jobbat Tanja o Luna! Ni är så duktiga!! O samma på Finska! :D

karvakuonot kirjoitti...

Paljon Onnea, Nyt on hyvä jatkaa tästä eteenpäin, mitä se sit ikinä onkaan..... On sulla sit upee "Lunska"

Mia kirjoitti...

Vau, teilläkin on taipuilut taipuiltu nyt! Hienoa!

Nyt vasta ehdin koneen ääreen "vapaa-ajan merkeissä" yhdistyksen asioiden jälkeen, se siitä aikaisin nukkumaanmenosta...

Hanna kirjoitti...

Onnea vielä kerran hienosta radasta!

arttulan kirjoitti...

Vautsi, onnea hienosta tuloksesta, niin sitä pitää!!

Emmi ja tytöt kirjoitti...

Onnea hienosta kisauran avauksesta!

Johanna kirjoitti...

Oikein ihanaa Juhannusta teidän laumalle !!

Toivottelee: Johanna
Wilma & Usva

Marju kirjoitti...

Hurjasti onnea hienosta kisauran aloituksesta. Harmittaa, etten päässyt katsomaan, mutta toivottavasti jonain kertana ;).

Anonyymi kirjoitti...

oppineet paljon